Mitä on pidettävä syynä siihen, että muutamat kansat ovat välinpitämättömiä hyveen suhteen

Mitä on pidettävä syynä siihen, että muutamat kansat ovat välinpitämättömiä hyveen suhteen. Kirjoittanut Claude Adrien Helvétius

Suom. Sulevi Manninen.

Jos mielihyvä on ihmisten pyrintöjen ainoa päämäärä, niin on tarpeen vain jäljitellä luontoa, jos tahtoo herättää heissä harrastusta hyveeseen: mielihyvä ilmoittaa, mitä luonto haluaa, tuska taas, mitä se kieltää, ja ihminen tottelee sitä kuuliaisesti. Minkä tähden ei lainlaatija samanlaisella vallalla varustettuna saisi aikaan samoja tuloksia? Jos ihmiset olisivat vailla intohimoja, ei olisi mitään keinoa tehdä heistä hyviä: mutta mielihyvän tavoittelu, jota vastaan ovat nousseet eräät henkilöt, joiden vilpittömyys on pikemmin kunnioitettavaa kuin valistunutta, on suitsi, jonka avulla aina voi ohjata yksilöitten intohimoja yhteiseksi hyväksi. Se, että useimmat ihmiset vihaavat hyvettä, ei siis johdu heidän luontonsa turmeltuneisuudesta, vaan lainsäädännön epätäydellisyydestä. Lainsäädäntö, jos uskallan niin sanoa, kiihoittaa meitä paheisiin sekoittamalla niihin liian usein mielihyvää: lainsäätäjän suuri taito on osata erottaa ne jättämättä sitä etua, jonka rikollinen saa rikoksestaan, mitenkään tasavertaiseksi sen rangaistuksen kanssa, jolle hän panee itsensä alttiiksi. Jos rikkaitten parissa, jotka usein ovat vähemmän hyveellisiä kuin köyhät, tavataan harvoin varkaita ja murhamiehiä, niin se johtuu siitä, että rikkaalle ei varkaudesta koituva hyöty ole koskaan verrannollinen sen tuottaman rangaistuksen uhkaan. Niin ei ole laita köyhän: hänen kohdallaan tuo epäsuhde on äärettömän paljon pienempi, ja hän jää niin sanoakseni tasapainoon paheen ja hyveen välille. Minä en tässä tahdo viitata siihen, että ihmisiä pitäisi ohjata rautaisilla raipoilla. Siellä, missä on oivallinen lainsäädäntö ja missä kansa on hyveellistä, riittää halveksuminen, joka riistää ihmiseltä jokaisen lohduttajan, joka jättää hänet eristetyksi keskellä isänmaataan, vaikuttimeksi hyveellisten sielujen muodostumiselle. Kaikki muunlaiset rangaistukset tekevät ihmisen araksi, pelkuriksi ja typeräksi. Sellaisessa hyveessä, jonka pelko on saanut aikaan, tuntuu sen alkuperä; se hyve on pelokasta ja valotonta: taikka paremminkin pelko vain tukahduttaa paheet, mutta ei synnytä mitään hyveitä. Todellinen hyve perustuu haluun saavuttaa arvonantoa ja kunniaa sekä halveksumisen pelkoon, joka on itse kuolemaakin kauheampi. Otan siitä esimerkiksi vastauksen, jonka englantilainen »Spectator» antaa erään kaksintaistelu-intoisen sotamiehen lausua Pharamondille, joka moitti sotamiestä siitä, että oli rikkonut hänen määräyksiään: Kuinka, vastasi hänelle sotilas, olisin voinut alistua niihin? Sinä rankaiset vain kuolemalla niitä, jotka niitä rikkovat, mutta sinä rankaiset häpeällä niitä, jotka niitä noudattavat. Tiedä, että pelkään vähemmän kuolemaa kuin halveksumista.

Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.