Mitä kertoi keltavarpu
Mitä kertoi keltavarpu. Kirjoittanut Hilja Tamminen |
- Lensi lintunen lasille,
- keltarinta ristikolle,
- siinä virtensä viritti,
- helähytti heljän laulun.
- Noinpa lintunen liversi,
- vierähytti virren varpu,
- syvältä sy’änkerästä,
- kupukullan pohjukasta:
- »Oi, te herjat luonnonherrat,
- inehmoiset te ihalat,
- kuin on kurjoa elonne,
- kohtalo kovaosaista.
- Veli veljeä vihaavi,
- suku toista sorteleikse,
- raasteleikse raivopäänä,
- kostomielellä kovalla.
- Ylinnä ylistetähän,
- sorjiksi sotatekoja,
- kaunehiksi kalvan töitä,
- miekan mittelö jaloksi.
- So’an urheita uroja
- parahiten palvotahan,
- jumaloi’en juhlitahan.
- Ristilöitä rinnan täy’en,
- kukkakiehkurat koreat
- saapi sankari sotainen.
- Oi, te houkat herjamielet,
- ihalat inehmon lapset,
- jotka soitatte so’alle,
- veritöille veisoatte,
- julmuuksille juhlan teette!
- Soitan so’asta minäkin,
- vierähytän vaisun virren,
- varpurukka vaikertelen.
- Ollut en so’assa itse,
- olinpa sotisijoilla.
- Kerron koito kuulemani
- näöt nähtyni sanelen:
- »Kevätpäivänä pätöisnä,
- kevätaamun auteressa,
- lensin lintu liukassiipi
- etsien pesimäpuuta.
- Puu oli poikki pirstoeltu,
- silvottu sälöiksi sorja.
- Tuosta käännyihen kylähän,
- luokse tuttujen tupaisten,
- pirttien pihoille pienten.
- Mitä näin minä näkyjä
- ihmisien ilkitöitä?
- Kaikki tuhkana tupaset,
- pirtit poltettu poroksi,
- raunioksi raiskaeltu.
- Siinä haamut hoiperehti,
- valjukasvoiset vaelsi
- kylmillä kotisijoilla,
- kotikullan raunioilla.
- Kohos kauhuja etehen
- hau’an aukolla avaran,
- kynnyksellä kolkon kuopan:
- runneltuja ruumihia,
- silvottuja sirpaleita,
- äsken suonet sykkäeli,
- liikkui jäntevät jäsenet,
- nyt on kauheena kasana.
- Näinpä laumat lapsosia,
- nälännähneitä poloja
- matkoille menevän mieron,
- kerjuteille kerkeävän.
- Kuulin itkuja kujilta,
- valitusta valtateiltä.
- Lapset itkivät isiä,
- nei’ot sulhoja surivat,
- miehiänsä vaimot valjut.
- Laskeun likemmä tuosta,
- painun pellon pientarelle.
- Eineeksi jyvästä etsin,
- muutamata murkinaksi.
- Siinä pelto perkkaamatta,
- kyntämättä, kylvämättä.
- Löytyypä vakoa vainen
- tykin kuulan työntämätä!
- Lensin tuosta lehvistähän,
- sy’än synkkänä surusta,
- murehesta mieli musta.
- Mietin nähtyjä näkyjä.»
- Noinpa lintunen liversi,
- keltavarpunen valitti,
- rautaisella ristikolla,
- kopin kolkon ikkunassa,
- paisteessa kesäisen päivän.
Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y.,
Tampere.