Missä meidän aura kyntää...

Missä meidän aura kyntää... Kirjoittanut Eero Eerola

Missä meidän aura kyntää,

missä meidän kuokka lyö,

missä valtavierteet ryntää,

laajeneepi pellon vyö,

siellä maaemon laulu kaikaa,

siell’ on armas aamun koi,

joka ranta ja vuori raikaa,

joka lehdon laulu soi.

         Se maalle soi, se työlle soi,

         ilon, lohdun se meille toi.

Missä metsä nousee sankka,

vihannoivat laidunmaat,

siell’ on elon tahti vankka,

raikkahimmat kotohaat.

Siellä siintää kauniit pellot,

pyhät keinuu tähkäpäät,

siellä soittaa työhön kellot,

kesän olkoon, talven säät.

         Ne meille soi, ne maalle soi,

         ne rauhan rintaamme loi.

Alla kauniin kurkihirren

siellä onni askartaa,

siellä muistan taaton virren,

siellä lapseni laulaa saa.

Siell’ on meidän onnen ehto,

elon alku ja matkan pää,

siellä kerran keinui kehto,

sinne työmme muistot jää.

         Ne maalle, oi, ne työlle, oi,

         ikikiitosta aina soi.

Käsi käissä, yhteistoimin,

Maa-äidin uskoll’ ain

niinpä käymme valtavoimin,

niinkuin aamuun sunnuntain.

Viikon hikeä ken virtaa,

viemärit ken auki luo,

ah, ken kehrää, ken lyö pirtaa,

hälle Herra voiton suo.

         Suo sunnuntain. Ja rauhan ain,

         ja Hälle kiitos vain.

Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.