Missä laulajat?

Missä laulajat? Kirjoittanut Optatus Lyytinen

Mikä lie laulajat lumonna,

Nuoret miehet nuuvuttanna,

Kun ei kuulu luikausta

Suomen suurilta saloilta.

Lauloi ennen nuoret miehet

Rinkilöissä ollessansa,

Lauloi vähä vanhemmatki

Puoli ryypyn saatuansa.

Laulelin minäki ennen

Nuorempana ollessani,

Kun oli vapaampi aika,

Huolistaki huoliampi.

Vaan mahtini on masenna,

Vähän voimani vähennä;

Kun on hampaat harventunna

Tukka tuulissa kulunna.

”Täysi hammas tarvitahan

Uro-töitä tehtäessä” –

Sanoi ennen poppa-poi’at,

Narrit konstien kokiat.

Vaan he vielä vanhoillansa

Kerskuivat kykenevänsä

Paremmin kuin parrattomat,

Miehet nuoret naimattomat. –

Aina olis’ aihetta ilohon,

Luonnoksia laulelohon,

Ympärillä yhtätoista,

Katsellessa kaikenlaista.

Eikä estä Suomen kieli

Tahtiloihin taipumusta,

Vaikka vallassäätyläisten

Korviin kaikunee pahalle.

Mikä lieneepi vikana,

Mitä syynä mieletöinnä,

Ettei kaikki korkeimmasta,

Vallassäädystä vakaisesta

Suosi tätä Suomen kieltä,

Kotimaamme kaimakieltä.

Vaan se näyttääpi enemmin

Niinkun tahtoisit vihata,

Josta ne monet mokomat

Kielikiistat syntynevät.

Syy on tässä tutakseni

Minun mielestä mitätöin,

Jok’ei juuri ansaitseisi

Toinen toistansa vihata.

Kun lie Suomi alkujansa

Yleisempi kansankieli,

Jota taitaapi puhua

Tämäki alhainen kansa,

Halpa kansa kalkutella;

Sekö se vähäpätöinen

Kieli-arvon alentaa? –

Muistakaamme syntyämme,

Syntyämme lähtöämme,

Että kai yhtälaiset

Veri-veljekset olemme;

Vaikka on eroitus täällä

Kutsumuksemme viroilla.

Kukat on kedolla kaikki

Aivan arvosta samasta,

Vaikka on eroitus täällä

Paljon kasvipaikoillansa:

Toiset kasvavat koreissa,

Ryytimaissa mahtavissa;

Toiset pellon pientarilla,

Joku korven kolkossaki.

Yksi on aurinko yläällä.

Joka heitä lämmittääpi;

Yksi pilvi taivahalla,

Joka, myöski virvottaapi;

Ytsi pakkanen paneepi,

Josta lehti lakastuupi, –

Niin on ihmisen elämä;

Näihin verrata sopisi. –

Saisikko sanan sanoa

Vielä verrata veljillemme.

Lyökäämme käsi kätehen,

Liketysten kiittäkäämme.

Tehdään ikuinen sovinto,

Sydämmestä syntyväinen.

Lämmin on täs’ suomalaisen,

Sydän vielä lämpimämpi.

Et’ei meitä moitittaisi

Toiste tuolla tuonelassa,

Et’ on suotta syrjintäyty,

Toinen toistamme vihattu. –

Sitte mekin Suomen poi’at

Ujomatta uskallamme

Kilpaella kielellämme

Kirjallisuuden alalla;

Ehken virsi vihkojaki

Somiaki sommitella.

Opatti Lyytinen.

Lähde: Savo 11.2.1881.