Minullakin on usko.

Kirjoittanut Robert Seidel
Suom. Hilja Pärssinen.


Myös mull’ on usko, joskin epää
se ihmetyöt ja tarut muut.
Se opinsäädöksill’ ei lepää,
ei pappien soi sille suut.
En sitä kivipiirroksista
perinnyt muinaisajoilta,
punaisen meren notkelmista
ei Sinaille se johdata.
Kainalosauvaksi ei sovi
tää usko rujohengille.
Ei tyhmyreille portti, ovi
synteineen, josta kulkis he.
Majoista maisista ei viedä
se lupaa ketään taivaisiin,
tuot’ unimyrkkyä en siedä
orjien tuskiin riutuviin.
Mun uskoni se lemmen tulen
sydämeen kylmään lietsovi.
Ja elon melskeeseen kun kulen
se löytää hyvää sieltäkin.
Se ottelohon mielen lumoo,
kun vääryys maassa vallitsee.
Se valheen ritarit lyö kumoon,
uljasna tietään raivailee.
Tää usko, edistyksen aate,
sen ura uurtuu nopeaan.
Hei ylös lippu, punavaate,
uus’ aika tekee tuloaan!
Vapaus uskoni on, johon
mä orjuusyössä tähystän.
Se tyrmän kolkkoon onkalohon
luo toivon säteen siintävän.
On tieteen rautakalliolla
niin lujalla mun uskoni.
Se veljesliiton ketjukolla
miljoonat yhteen liittävi.
Se maasta kohoo, nostaa puuta,
mi puu on kansain veljeys.
– Ei löydy jumaluutta muuta.
Kunniaan totuus, ihmisyys!


Lähde: Punainen lippu: vihkonen runoja. 1910. Suomenteli Hilja Liinamaa. Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Kuopio.