Minullakin on usko
| Minullakin on usko. Kirjoittanut Robert Seidel |
| Suom. Hilja Pärssinen. |
- Myös mull’ on usko, joskin epää
- se ihmetyöt ja tarut muut.
- Se opinsäädöksill’ ei lepää,
- ei pappien soi sille suut.
- En sitä kivipiirroksista
- perinnyt muinaisajoilta,
- punaisen meren notkelmista
- ei Sinaille se johdata.
- Kainalosauvaksi ei sovi
- tää usko rujohengille.
- Ei tyhmyreille portti, ovi
- synteineen, josta kulkis he.
- Majoista maisista ei viedä
- se lupaa ketään taivaisiin,
- tuot’ unimyrkkyä en siedä
- orjien tuskiin riutuviin.
- Mun uskoni se lemmen tulen
- sydämeen kylmään lietsovi.
- Ja elon melskeeseen kun kulen
- se löytää hyvää sieltäkin.
- Se ottelohon mielen lumoo,
- kun vääryys maassa vallitsee.
- Se valheen ritarit lyö kumoon,
- uljasna tietään raivailee.
- Tää usko, edistyksen aate,
- sen ura uurtuu nopeaan.
- Hei ylös lippu, punavaate,
- uus’ aika tekee tuloaan!
- Vapaus uskoni on, johon
- mä orjuusyössä tähystän.
- Se tyrmän kolkkoon onkalohon
- luo toivon säteen siintävän.
- On tieteen rautakalliolla
- niin lujalla mun uskoni.
- Se veljesliiton ketjukolla
- miljoonat yhteen liittävi.
- Se maasta kohoo, nostaa puuta,
- mi puu on kansain veljeys.
- – Ei löydy jumaluutta muuta.
- Kunniaan totuus, ihmisyys!
Lähde: Punainen lippu: vihkonen runoja. 1910. Suomenteli Hilja Liinamaa. Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Kuopio.