Millä lailla tulin ryöväriksi/1
| Millä lailla tulin ryöväriksi (1) Kirjoittanut Anonyymi |
Millä lailla tulin ryöväriksi/2 |
| Lähde: Tapio, 9.3.1881, nro 19, s. 3. Artikkelin verkkoversio. |
Lähetetty.
”Minä synnyin kolmekymmentä kahdeksan vuotta sitte Valmarin kylässä läntisellä Uudellamaalla. Vanhempani asuivat meren rannalla pienessä kojussa eli hökkelissä, joka oli tehty enimmälseen meren ajamista laivain jäännöksistä. Heidän elinkeinonansa oli olevinaan kalastus, vaan pääasiallisesti oli se kumminkin salakuljetus ja kuolleiden varasteleminen. Salakuljetukseen eli tullipetokseen houkutteli heitä etenkin kylän rikkaimpain asukasten kehoitukset, sillä nämä ylimykset ostivat mielellään heidän kuljettamiaan tavaroita niinkun silkkiä, hanskoja, hajuvesiä, leninkikankaita y. m. s. Seurakunnan pastori ja hänen rouvansa olivat meidän parhaita kauppa ystäviämme ja heidän usein tapahtuneen käyntinsä vuoksi alkoivat he pitää paljon minusta. Pastori vaati että minun piti käydä säännöllisesti joka pyhä sunnuntaikoulussa ja kun olin täyttänyt yhdeksän vuotta otti hän minun palvelukseensa kirkastamaan pöytäveitsiä, kiilloittamaan saappaita, puhdistamaan vaatteita j. n. e. Minun suurin huvitukseni tänä aikana oli lukeminen ja kaikki joutohetkeni vietin tavallisesti kirjain ääressä, joita hän salli minun lottaa kirjastostansa. Tätä kesti siksi kun tulin kahdentoista vanhaksi, kun eräänä aamuna tuli sanoma että isäni oli vangittu salakuljetuksesta ja viety Viaporin-linnaan. Tämä oli herättävinään koko kylän suuren kummastuksen, että mies jota koko kylä piti oivallisena kansalaisena jopa ystävänä, huomattiin nyt olevan tuommoinen suuri rosvo. Herrasmiehet, jotka ennen olivat mielellään juoneet hänen toimellaan kuljetettua konjakkia, julistivat nyt juhlallisesti että hänen selkänahkansa olisi puukolla viileksittävä, ja rouvat, jotka ennen olivat saaneet häneltä hyviä silkkiä, hanskoja ja hajuvesiä, löivät ihmeissään käsiään yhteen että semmoinen inhoittama roisto oli saanut maata yönkään rauhassa heidän kylässään ja pastori rouvineen ajoi minun häväistynä ovestaan ulos. Sen johdosta, että tämän laatuinen tapaus sattui näin pienessä seurakunnassa, piti pastori seuraavana pyhänä ankaran saarnan, jossa oli tekstinä: ”Antakaa keisarille kun keisarin ovat ja Jumalalle kun Jumalan ovat” ja kehoitti seurakuntaa yhdistymään rukoukseen Jumalan tykö että hän vasta varjeleisi seurakuntansa semmoisesta miehestä, joka oli tuottanut sille häpeää, vaan joka kyllä oli tunnettu rehellisyydestään, siveydestään ja uskollisesta alamaisudestaan maan la’eille.
Isäni kuitenkin vapautettiin todistajain puutteessa vietettyään vankeudessa puolen vuotta. Tällä ajalla täytyi minun ja äitini turvautua köyhäin hoitoon, sillä ei kukaan niistä hienoista herroista ja rouvista, jotka olivat ennen olleet isäni kehoittajat laittomuuteen ostamalla häneltä luvattomia tavaroita, tahtoneet tietää nyt meistä mitään. Äitini kävi useiden niiden tykönä, mutta jokainen sulki häneltä huolellisesti ovensa aivan nenän edessä. Kun minä yritin mennä sunnuntaikouluun, ajoi pastori minun ulos selittäin että minä olen koululle häväistykseksi ja turmelen siellä hyvät ja siivot pojat, ja kun yritin mennä kirkkoon, antoi kirkon vartia ovella hyvän selkäsaunan kun en tahtonut mielelläni ovelta pois kääntyä. Kaikki tämä herätti minussa ihmeellisiä ajatuksia ihmisellisestä lnonteesta ja yhdyskunnan tilasta. — Juuri aikaan sattui, että muuan parooni aivan lähestöltä tuli toteen näytetyksi että oli jo pitemmän aikaa pitänyt salakuljetuslaivaa aivan omaksi hyödykseen. Hänen täytyi paeta maasta, kaitti hänen omaisuutensa otettiin takavarikkoon ja menivät aivan loppuun sakoista. Hän oli leskimies, mutta hänellä oli kaksi poikaa ja yksi tyttö koulussa Helsingissä. O! mikä hellätuntoisuus heräsi heti näitä ”isättömiä ja äidittömiä” kohtaan, niinkun pastori heitä nimitti pitäessään hyvän tekeväisyys saarnan heidän hyväkseen. Nämä vietiin kirkkoon papin erityiseen penkkiin ja pastorin rouva nyyhki ja vuodatti katkeria kyyneliä näiden onnettomain tähden. Avunkeräyslista pantiin heti toimeen, kylänmajoori otti pojista toisen eräs pankkiri Helsingissä toisen ja pastorin rouva sai tytön osakseen ; tuskin koskaan lie nähty niin paljon itkua ja osanottavaisuutta toisen onnettomuuteen kun nyt.
(Jatk.)