Miksikä?

Kirjoittanut Kössi Kaatra


Kun uraa uutta uurretaan
ja tietä tehdä tahdotaan,
niin miksi jo
on meillä pelko, parku lie,
kun taipaleella eessä tien
on kallio,
min yli ehkä vaikeaa
on omin voimin kulkea
ja joka kenties kokonaan
tien voipi sulkea?
Kun kevätpelto kynnetään,
maa muokataan ja kylvetään,
niin miksi siis
on itkusuina ihmiset
ja katkerina katsehet,
kun Hallahiis’
vie viljan? Onhan jokainen
jo turmatyössä nähnyt sen
niin monet kerrat ennenkin
ja ihan takavuosihin.
Kun tapparahan tartutaan
ja kuolontietä kuljetaan,
niin miksi on
ihmettä se, ett’ taistotie
useesti täällä meidät vie
luo tappion?
Ken kuningas tai keisari,
muu miesi, mikä milloinki
on aina, aina voittanut,
ei koskaan kaatunut?
Kun naista miesi lempivi
ja naisehensa uskovi;
mut pettävi
hänt’ omantunnon tuskitta
tuo naikkonen, niin useinpa
jo murtuvi
mies, mikä aina nähnyt sen
on, että täällä naisehen
voi uskoa kuin lämpöhön
voi luottaa jäätikön.
Monesti täällä huudetaan
ja lailla lasten ulvotaan
ja aivan umpimähkää –.
Yks vaan on varma: peltoaan,
jos ken ei käyne kuokkimaan,
ei tuo se tälle tähkää!
Jos halla meiltä viljan vie,
niin eessä ojankaivuu lie.
Jos mies on alla vääryyden,
niin: alta sen!


Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.