Miksikä?

Miksikä? Kirjoittanut Kössi Kaatra

Kun uraa uutta uurretaan

ja tietä tehdä tahdotaan,

niin miksi jo

on meillä pelko, parku lie,

kun taipaleella eessä tien

on kallio,

min yli ehkä vaikeaa

on omin voimin kulkea

ja joka kenties kokonaan

tien voipi sulkea?

Kun kevätpelto kynnetään,

maa muokataan ja kylvetään,

niin miksi siis

on itkusuina ihmiset

ja katkerina katsehet,

kun Hallahiis’

vie viljan? Onhan jokainen

jo turmatyössä nähnyt sen

niin monet kerrat ennenkin

ja ihan takavuosihin.

Kun tapparahan tartutaan

ja kuolontietä kuljetaan,

niin miksi on

ihmettä se, ett’ taistotie

useesti täällä meidät vie

luo tappion?

Ken kuningas tai keisari,

muu miesi, mikä milloinki

on aina, aina voittanut,

ei koskaan kaatunut?

Kun naista miesi lempivi

ja naisehensa uskovi;

mut pettävi

hänt’ omantunnon tuskitta

tuo naikkonen, niin useinpa

jo murtuvi

mies, mikä aina nähnyt sen

on, että täällä naisehen

voi uskoa kuin lämpöhön

voi luottaa jäätikön.

Monesti täällä huudetaan

ja lailla lasten ulvotaan

ja aivan umpimähkää –.

Yks vaan on varma: peltoaan,

jos ken ei käyne kuokkimaan,

ei tuo se tälle tähkää!

Jos halla meiltä viljan vie,

niin eessä ojankaivuu lie.

Jos mies on alla vääryyden,

niin: alta sen!

Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.