Miekka seinällä

Miekka seinällä.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Se vuotta monta kymmentä
On siinä rippunut,
Sit’ aurinko on paahtanut,
Se siit’ on ruostunut.
Ei kenkään viitsi puhdistaa
Nyt säilää konsanaan,
Se ruosteisena tomuineen
Vaan siinä maata saa.
Vaan tunnollinen katsoja
Ei kohta käänny pois,
Hän seisahtaa ja tarkastaa,
Se on kuin ääni sois:
”Tuo säilä, sit’ ei kieltää voi,
On nähnyt enemmän
Kuin kenkään meistä, aivojen
Jo virtaan vyöryvän.
Ol’ aika, sodan huuruissa
Se milloin välähti,
Ja iski tulta, valkeaa
Kun kilpeen helähti.
Se silloin kiilsi, punotti
Verestä Ryssien,
Sai kuulla, miten pauhasi
Ääni rumpuin, tykkien.
Ja liehumasta lakkasi
Vast’ illan tultua,
Kun vihollinen ajettu
Oli mailta, halmeilta”. –
Jos vainolainen Suomen maan
Ei kohta taukoa
Piukottamasta sydämen
Ja kielen kahleita,
Niin vanha miekka seinällä
Viel kerran helähtää,
Ja silloin tuli, leimaus
Taivaasta välähtää.


Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.