Miekalle työtä

Miekalle työtä. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio

Voi raitis henki, lailla virran vaisun

Sä rantatörmänteitä silpoile,

Saas nähdä, Vuoks’ kuin pilviin saakka paisuu

Ja kurjan ihmisyyden huuhtelee.

Imatra, rysky, pauhaa intoo uutta

Ja syömeen taivaan tulivasamat!

Sais siitä sankar taistoon voimakkuutta,

Jos masentaa sen esteet surkeat.

Ja sankar nousee taasen intomielin

Ja miekan kahvaan käsi jännittyy!

Ei kyitten parvi taida kähykielin

Siell’ liikkua, miss’ sankar näyttäyy!

Uus kilpi suojaa kasvoo kalmeaista,

Se välkähyy kuin ”Mars’in” milloinkaan,

Vahvistaa säilä kättä horjuvaista,

Se leikkoaa kuin totta tarvitaan.

Se kanssaan pyytää kirkon vanhan herran,

Jos liittoon yhtyis maata perkaamaan,

Vaan kieltää jos, niin pelkään että kerran

On sama säilä hänen turmanaan.

Se miekk’ ei lemmi kuolleen uskon rauhaa,

Miss’ paimen parka itse nukahtaa;

Ei kuule, miten Hornan joukko pauhaa

Ja viime linnan uhkaa valloittaa.

Jo vonkuu vuor’, isämme minne muinen

Vapauden viirin, ristin pystytti,

Sen vartiat kuin portto tuiretuinen

Hekuman lempeen kanssaan vietteli.

Ja Hornan lippu ristin vieres liehuu,

Ja viirin musta pilkku himmentää,

Ja lemmen neste Herran kalkis kiekuu,

Ja Hornan teltta kuorin pimittää.

Vaan teltan yli huutaa huuhka musta.

”Meit’ uskon voima pahast’ varjelee!”

Vaan hän ei huomaa, miten teltan suusta

Its’ Hornan henki ilkkuin katselee.

Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.