Metso *).

Kirjoittanut Herman Emanuel Hornborg


Jos on hölmöt ihmisissä,
tyhmät joukossa jalossa;
löyvät myöskin lintuin
luona tyhmeyttä täyvellistä,
huomat huonoiksi havaitset,
ehkä luonto liikuttava
tuntoa tykytteleepi.
Vaikka veri vikkelästi
virtajaapi, viereksiipi
syvän sytämen sisässä,
verkas onpi linnun luonto;
unohtaapi usiasti,
itsiänsä ilman alla
metson murikka mokoma.
Ummin silmin ukko parka
metso rukka ruikuttaapi,
suhiseepi soitimessa
paikkasella puuttomalla
immin innossa ihanan;
haureuten harjoittaissa
salon synkiän sisällä
luonnon kilvassa keväillä **).
Ei kuule kopinan käyvän
risuin roiskaavan jaloissa,
metsä-miehen mainiolla,
hipsuttelen hiivimällä,
tavoittaissa teuraaksensa,
sukkelasti siipis-metsän,
onnin ottavan otuksi.

H[erman]. E[manuel]. H[ornborg].

*) Muualta tullut. Puheen parsi ilmottaa tämän palasen olevan kotosin Viipurin Läänistä, eli sen rajoilta.

**) Tästä lähtiin on loppu mielestämme hankalan lainen käsittää’, vaan pannaan se yhtähyvin tähän koskematonna, sillä että tekiä on kieltänyt meitä vähääkään muuttamasta. W. S. T.


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1830, 16. tammikuuta s. 3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 27.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1830. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1830_rdf.xml.