Meriväen houkuttelemisesta Cardiff'issa

Meriväen houkuttelemisesta Cardiff’issa

Kirjoittanut anonyymi
Lähde: Sanomia Turusta, 26.5.1871, nro 21, s. 3. Artikkelin verkkoversio.



Meriväen houkuttelemisesta Cardiff’issa. Lukia on luultavasti kuullut puhuttavan, että Englannin satamoissa usein tapaa ihmisiä, jotka kaikenmoisilla luvattomilla keinoilla houkuttelevat meriväkeä karaamaan laivoistansa ja ottamaan palvelusta toisien kansaen laivoihin, joidenka asiamies houkuttelia on. Näin on usein käynyt suomalaistenkin merimiesten, ja hiljakkoin tapahtui Cardiff’issa tapaus, josta siellä ilmestyvä lehti kertoo seuraavaisesti:

”Kapteeni Forsström, laivan ”Telegraf”[1] johtaja, ja kapteeni Henriksson, ”Heron”[2] johtaja, molemmat Suomesta, olivat ottaneet aresteerauskäskyt kolmelle miehelle. Polisiilmoituksen mukaan pantiinkin nämät kolme miestä kiini viime maaliskuun 22 p:nä, ja määrättiin oikeudelta vietäviksi takaisin laivoihinsa, kun he itsekin sitä toivoivat. He tunnustivat että heitä oli ”houkuteltu” karaamaan. Saman kuun 24 p. oli se mies haastettu oikeuteen, joka oli heidän kätkenyt. Tämä mies sakoitettiin 10 puntaan (= 254 markkaan) kustakin rikoksesta, taikka varain puutteessa 3 kuukautiseen työhön vankiudessa. Tämä mies oli amerikkalainen laivan vuorooja ja olukrouvin isäntä, nimel ta Josef Fisher[Josef Fisher]. Tämä asia oli suuremmasta merkityksestä kuin tavallisesti; sillä todistuksista nähtiin että nämät miesparat olivat olleet sälytettyinä paikkaan, joka ahtauden suhteen oli vielä huonompi kuin tuo ”musta luola”, Calcutta’ssa. Tämä paikka oli ollut 3 jalan korkuudesta ja lattian ala 10 jalkaa. Se oli kaivettu maan sisään erään huoneen alle; luukku, josta he olivat menneet alas, oli peitetty raskaalla arkulla. Paikka oli pimeä, ilman mitäkään ilmanvaihetusta — ainoastansa muutama liknen säkki löytyi, joidenka päällä miehet saivat maata, niin etteivät heidän tarvinnut leväta paljaalla kostealla maalla. — Näiden kohtalo olisi ollut hirveä, jos valkeanvaara olisi tapahtunut ylipuolella heidän elävää hautaansa. Ei siis ihmettä että he näyttivät hulluilta valkeuteen vedettäessä ja tirkistelivät niinkuin tarhapöllöt aurinkoa vastaan. Ainoastansa meripolisiupseeri Evans’in ja kaupungin polisien Hernèn ja Horublov’in tarkkamielisten tutkimusten kautta löydettiin miehet, ja tuli pahantekiä rangaistuksi.


  1. Kristinasta.
  2. Vaasasta.