Meren rannalla (Laethén)

Meren rannalla.

Kirjoittanut Rafael Laethén


Jo talvitaivahalla hymyili
Jäähyväisiä hennot päivän huulet,
Ja pohjatuulet
Vihaisna läpi ilman kiiteli.
Mä seisoin jäisen meren rannalla,
Ihaillen hohtavia hattaroita
Ja illan koita
Ja koko taivon juhlaloistetta.
Vaan silmäni kun sitten alas loin
Ja merta katsoin, aina kaukaisinta,
Niin ah! sen pinta
Ol’ musta, ja sen syvyys valotoin.
Ja tuulet syöksi aina rajummin,
Ja lumet jäällä pyrysi kuin sumu;
Vaan outo humu
Jään alta voitti äänen myrskynkin.
Ah! Tunsin surkean mä humun tään,
Ja huokaus mun povestani sousi,
Ja kyynel nousi
Niin kuolon-katkera mun silmähän’.
Ja kauas kadonneista ajoista
Nyt muiston kävi maininki läp’ aivon:
Kun vielä taivon
Tää sydän kurja saattoi kuvastaa;
Kun himot häijyt sitten halloillaan
Sen jäädytti ja kinoksillaan peitti,
Ja vihdoin heitti
Sen peripimeähän parkumaan.
Nyt myrskyissä kun kahleet tärisee,
Niin pohjalla myös kaihon’ kiihtyy huima,
Ja hyöky tuima
Ain’ yltyen koht’ ortta kohisee.


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. II. 1873. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.