Meren rannalla

Meren rannalla. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Meri laaja, siintävä lainehtii

Kotirantani ääress’ aivan.

Mon’ alus sen pinnalla purjehtii:

Näet milloin uhkean laivan,

Jonk’ ajaa tyynen ja myrskysään

Yl’ aaltojen höyry ja tuuli,

Tai ehkäpä purtosen retkellään,

Min lastuksi laineilla luuli.

Nuo suuret ja mahtavat laivat käy

Yli aavojen valtamerten,

Joill’ ei viikkokausihin maata näy;

Mutta hoitajat pienten purtten

Ne eivät uskalla matkallaan

Kotirantoja ulommaks’ mennä.

No, eihän pienoinen peippokaan

Yli pilvien kokkona lennä.

Ja meri kun kuohuen myrskyää,

Se vihaiset aaltonsa nostaa,

Kuin tahtoisi taivahan yllättää

Ja rohkeille pursille kostaa,

Jotk’ uhkamielin on vallanneet

Sen neitseellisen, ujon poven

Ja Ahdin linnahan aukaisseet

Ikikuuluhun aukion oven.

Vaan toisin ajoin on povi tää

Kuin nukkuvan immen rinta,

Mi vienosti huokuen hengittää,

Tai tyyni kuin maidon pinta Ja

taivahan kirkkahan kuvastaa

Täm’ aava, välkkyvä vesi,

Kun päivä uus’ usvasta sarastaa,

Tai yöllä se tähtöstä pesi.

---

Niin aattehen merikin aukenevi,

Ik’ ulappa ankaran syvä –

Sen pinnalla purtoset viiltelevi:

Ja rannoilla liike on hyvä.

Siin’ istuen monikin venhettään

Käsi-melalla oivasti johtaa,

Kun sää on tyyni, mutt’ ymmällään

Heti, tuulen puuska jos kohtaa.

Mutt’ ulommaks’ ei moni uskalla,

Ani harva purjehin täysin

Ulos laskevi hyvällä tuulella,

Merikunnossa olevin köysin:

Ne väljillä vesillä viilettää

Ja raittihiss’ ilmassa liikkuu,

Heitä raikas tuulonen lennättää,

Ja alus se aalloilla kiikkuu.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.