Mennyttä (Geibel)

Mennyttä.
(Geibel’in mukaan.)
Kirjoittanut Emanuel Geibel

Siks kevät on niin kaunoinen,

Niin soiva, sätevä,

Kuin kummut, laaksot joutuen

Taas jättää jälleensä.

Ja siks niin armas unelma,

Min lempi kuvailee,

Kuin nopeammin kukkaista

Hän kuihtuu, hälvenee.

Vaan sydän, yksin jäätyään,

Viel’ ijät’ muistelee

Tuot’ ainoata hetkeään –

Ja hiljaa hehkuilee.

Ah, silloin minäi poveeni

Säteitä säilytin,

Ett’, ehkä sammui tähteni,

Osani kantaisin!

Tul’ iloa, tul’ murhetta –

En pelkää kumpaakaan;

Mull’ aarre ompi rinnassan’,

Jolt’ aina lohdun saan.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki. [[Luokka:Rafael Laethén]