Mennyttä.
(Geibel’in mukaan.)
Kirjoittanut Emanuel Geibel


Siks kevät on niin kaunoinen,
Niin soiva, sätevä,
Kuin kummut, laaksot joutuen
Taas jättää jälleensä.
Ja siks niin armas unelma,
Min lempi kuvailee,
Kuin nopeammin kukkaista
Hän kuihtuu, hälvenee.
Vaan sydän, yksin jäätyään,
Viel’ ijät’ muistelee
Tuot’ ainoata hetkeään –
Ja hiljaa hehkuilee.
Ah, silloin minäi poveeni
Säteitä säilytin,
Ett’, ehkä sammui tähteni,
Osani kantaisin!
Tul’ iloa, tul’ murhetta –
En pelkää kumpaakaan;
Mull’ aarre ompi rinnassan’,
Jolt’ aina lohdun saan.

ae–ae. [Rafael Laethén]


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki. [[Luokka:Rafael Laethén]