Meidän ruuna

Meidän ruuna. Kirjoittanut Immi Hellén

Tää meidän Ruuna on uljas ja suuri,

sen vertaista tuskinpa löytänet juuri,

ei voimaansa koskaan se säästä.

Sen kaula on kaareva, leveä rinta,

ja silkkinä kiiltää ja välkkää sen pinta.

Ei toista se edelle päästä.

Se nöyrästi seuraa, kun lapsikin ohjaa,

sen uskollisuudella ei ole pohjaa,

kun raataa se pelloilla, mailla.

Sen luonto on lempeä, silmät on kirkkaat,

sen katse on kaunis ja paljon se virkkaa,

kun suu on sen sanoja vailla.

Kotivainio työstä sen hartaasti haastaa,

se ponnella kuormia raskaita raastaa,

ei toista niin virkkua, virmaa.

Ja varsat kun kiimaavat kesäisin illoin,

niin Ruunakin, vaikka jo väsynyt silloin,

se nuorinna joukossa kirmaa.

Ei puutu sen seimestä heiniä, kauraa,

siks juuri kuin leikillä vetää se auraa,

kun ketokin pelloksi muuttuu.

Se on perheemme jäsen, sen tietää se kyllä,

sen suosion voitamme hyväilyllä,

ja harvoin se suopea suuttuu.

Ei ruoskaa se tunne, vain puhetta hellää,

ja sille sen korva on herkkä jos kellään,

se ymmärtää ihmisen kieltä.

Se hirnuen isännän äänehen vastaa,

ja sitä hän hoitaa kuin armainta lastaan,

ei pahoittaa soisi sen mieltä.

Näin Ruunamme velvollisuutensa täyttää,

esimerkkiä meille se kauneinta näyttää,

sen lainen olla jos voisi!

Niin tyynenä raskaimmat kuormatkin kantain,

näin voimani työhöni ilolla antain

elo onnekas, ihana oisi.

1925.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.