Meiän rovasti

Kirjoittanut Gustaf Fröding


Meiän rovasti
on paksu kovasti
ja oppinut niinkuin synti,
mut rahvaan mies,
joka kerskua ties,
miten taatto maatansa kynti.
Hän elää kuin me,
on kernas puolkuppi-kahville
kuin me,
ei pulloa pelkää laisin;
syömäri on
kuin me,
laiska on
kuin me,
– mut toista on sunnuntaisin.
Kun käy hän kaapuun ja kauhtanaan,
jo on muut niin vaivaisen pieniä vaan,
mut rovasti, hän kuin varttuu;
hän silloin on rovasti kauttaaltaan
ja onkin rovasti paukuttamaan,
on rovasti rovastikunnassaan,
mist’ täysiä kappoja karttuu.
En unhota, en iki-maailmassa,
miten arvokassa
tamineissaan viimein hän kulki,
miten maailman lapsia
hän alkoi rapsia
ja lain luki lihalle julki!
Ja rovasti nyyhki
ja silmiä pyyhki,
kun vuohet jo pois hän sulki!
Ja ääneen me itkimme kaikki ihan,
kävi vaivaks lihan,
ja sielua tiukalle vaati.
Ja kirkkoraati läks kyyrypäin,
kun saarna se päättyi näin,
ulos jäljekkäin,
– oli kutsuttu kokoon raati.
Mut katsokaas,
me miestyimme taas,
kun rovasti viimein lausui:
»Nyt, naapurit, päätteeks paukku,
voileipäpöytä ja naukku!»


Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.