Meiän rovasti

Meiän rovasti Kirjoittanut Gustaf Fröding

Meiän rovasti

on paksu kovasti

ja oppinut niinkuin synti,

mut rahvaan mies,

joka kerskua ties,

miten taatto maatansa kynti.

Hän elää kuin me,

on kernas puolkuppi-kahville

kuin me,

ei pulloa pelkää laisin;

syömäri on

kuin me,

laiska on

kuin me,

– mut toista on sunnuntaisin.

Kun käy hän kaapuun ja kauhtanaan,

jo on muut niin vaivaisen pieniä vaan,

mut rovasti, hän kuin varttuu;

hän silloin on rovasti kauttaaltaan

ja onkin rovasti paukuttamaan,

on rovasti rovastikunnassaan,

mist’ täysiä kappoja karttuu.

En unhota, en iki-maailmassa,

miten arvokassa

tamineissaan viimein hän kulki,

miten maailman lapsia

hän alkoi rapsia

ja lain luki lihalle julki!

Ja rovasti nyyhki

ja silmiä pyyhki,

kun vuohet jo pois hän sulki!

Ja ääneen me itkimme kaikki ihan,

kävi vaivaks lihan,

ja sielua tiukalle vaati.

Ja kirkkoraati läks kyyrypäin,

kun saarna se päättyi näin,

ulos jäljekkäin,

– oli kutsuttu kokoon raati.

Mut katsokaas,

me miestyimme taas,

kun rovasti viimein lausui:

»Nyt, naapurit, päätteeks paukku,

voileipäpöytä ja naukku!»

Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.