Mefisto (Weijola)

Mefisto. Kirjoittanut Gustaf Fröding

Hän tekeytyy, hän on kuin ystävä.

Tahtoisin roistost’ olla osatonna.

Nyt mene helvettiin sen vietävä!

– Ei kuule hän, vain virnistää se konna.

Näin pukinkavion jo lapsena,

Sielt’ ajoi mun, miss’ oltiin riemukkaina.

Mun kietoi viekkahilla pauloilla

Tuo henki katkera, mi kieltää aina.

Hän mua varjon lailla piirittää,

Pahaksi kaikki näyttää murhaavasti,

Rammaksi, rumaks’, sen, mi räikeää,

Hän osoittaa ja nauraa kamalasti.

On suuruus kuorta vaan, hän todistaa,

Kiitetty valo vain on päreen tuike,

Valett’ on riemu, rakkautt’ ostaa saa,

On viisaus ajatusten hullu huike.

Kun väsynyt mä olen kaikesta

Ja tahdon murheitani kertoella,

Ne saada sointuun, muotoon muovata

Ja luulen osaavani runoella,

Ryppyihin otsansa hän kurtistaa,

Viisaihin niinkuin Rooman Senecalla,

Traagillisesti maita osottaa,

Ja lausuu paatoksella suurimmalla.

Kun sattuu sanomaan kuin »turhaa, oi!»

»Oi kauvan sitten», »haavat taisteluisi»,

Niin pilkkaa nauraen, hän vaikeroi

Ja niistää, rykii niinkuin tukehtuisi.

Häll’ ääni tyrehtynyt itkusta

Ja joskus kimakasti piipattaapi,

Ivaten heittää hatun sulkia

Ja teatraalisesti kumartaapi.

Jos hermostun, jos mielein raivostuu,

Jos isken runoissain’, ett’ terät sinkuu,

Hän virnuu, että leuvat nurjahtuu,

Ja nauraa, että niveleissään vinkuu.

Tuo kettu silmää iskee minulle.

– Mä ymmärrän – oon vallan neuvotonna –

Mun huonokuntoisille iskuille,

Ei isketyille naura hän, se konna!

Ja viekas ääni hirnuu kimakka:

»Hyvästi kirjoitit, se kohta paina!»

Suus kiinni otus, väisty saatana!

– Hän jääpi vain, hän mua seuraa aina!

Lähde: Fröding, Gustaf 1895: Valittuja runoja: kokoelmista ”Guitarr och Dragharmonika”, ”Nya Dikter” ja ”Räggler å Paschaser”. Suomentanut Yrjö Weijola. Tarkastanut ja lyhyellä luonteenkuvauksella varustanut Kasimir Leino. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.