Mefisto (Juva)

Mefisto Kirjoittanut Gustaf Fröding

Hän tervehtii, kuin ystävä hän ois.

En irti pääse, – turha häätää moist’ on!

No, lempo, – korjaa luus ja luiki pois!

– Hän huolii viis, vain virnuvan nään roiston.

Tuon pukinsorkan lasna jo ma näin,

pois leikeistä se pelotti mun mieltäin.

Jo aikaa häijyn pauloihin ma jäin,

tuon hengen katkeran, mi käy vain kieltäin.

Mua varjona hän seuraa yhtenään

ja näyttää, kuink’ on kaikki inhaa, tuhmaa,

ja rumaa, lynkää, kaikkeen räikeään

hän osottaa ja nauraa, ilkkuu, uhmaa.

Hän näyttää, kuinka suuruus kuorta on

ja valot kuulut talikynttilöitä,

valhetta riemu, – lempi uskoton

ja viisaus aatos-erheen ilvetöitä.

Kun tuskaantuin ja haikein sydämin

suruni tunnustaisin suorin kielin,

kun sille soinnun, muodon antaisin

ja kynään käyn ja runoella mielin,

niin kurttuihin hän kasvot rypistää,

kuin pääss’ ois Senecan ja Platon aatos;

hän kättään oikoo, traagilliseks jää,

ja lausunnossa puhkii hurskas paatos.

Kun ääntää lauseet nuo, »ei milloinkaan»,

»oi, muistan muinoin», tai »oi, turhaa enää»,

hän huokaa ilkein ironiioin vaan

ja melkein menehtyen niistää nenää.

Kuin itkien hän vuoroin korahtaa,

ja vuoroin inuu, vinkuin falsetissa;

niin teatraalisesti kumartaa,

ja sulka pilkoin nyökkää baretissa.

Jos silloin hermostun ja raivopäin

teen herjalaulun, isken, jotta kirskuu,

hän vinoon leukaa vääntää, irvistäin,

ja nauraa nyt ja virnistää ja tirskuu.

Hän kieroin kiusoin pälyy karsastain,

– nään kyllä, mihin tähtää sanatonna:

vain huonokuntoisia iskujain

– ei iskun saaneita – hän nauraa, konna!

Jo virnuin vihloo ääni kimakka,

hän huutaa:»Hyvä! – Huippu taitees taian!»

Suu kiinni, peto, väisty, saatana!

– hän jää, on ystäväni elon aian.

Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.