Mefisto

Kirjoittanut Gustaf Fröding


Hän tervehtii, kuin ystävä hän ois.
En irti pääse, – turha häätää moist’ on!
No, lempo, – korjaa luus ja luiki pois!
– Hän huolii viis, vain virnuvan nään roiston.
Tuon pukinsorkan lasna jo ma näin,
pois leikeistä se pelotti mun mieltäin.
Jo aikaa häijyn pauloihin ma jäin,
tuon hengen katkeran, mi käy vain kieltäin.
Mua varjona hän seuraa yhtenään
ja näyttää, kuink’ on kaikki inhaa, tuhmaa,
ja rumaa, lynkää, kaikkeen räikeään
hän osottaa ja nauraa, ilkkuu, uhmaa.
Hän näyttää, kuinka suuruus kuorta on
ja valot kuulut talikynttilöitä,
valhetta riemu, – lempi uskoton
ja viisaus aatos-erheen ilvetöitä.
Kun tuskaantuin ja haikein sydämin
suruni tunnustaisin suorin kielin,
kun sille soinnun, muodon antaisin
ja kynään käyn ja runoella mielin,
niin kurttuihin hän kasvot rypistää,
kuin pääss’ ois Senecan ja Platon aatos;
hän kättään oikoo, traagilliseks jää,
ja lausunnossa puhkii hurskas paatos.
Kun ääntää lauseet nuo, »ei milloinkaan»,
»oi, muistan muinoin», tai »oi, turhaa enää»,
hän huokaa ilkein ironiioin vaan
ja melkein menehtyen niistää nenää.
Kuin itkien hän vuoroin korahtaa,
ja vuoroin inuu, vinkuin falsetissa;
niin teatraalisesti kumartaa,
ja sulka pilkoin nyökkää baretissa.
Jos silloin hermostun ja raivopäin
teen herjalaulun, isken, jotta kirskuu,
hän vinoon leukaa vääntää, irvistäin,
ja nauraa nyt ja virnistää ja tirskuu.
Hän kieroin kiusoin pälyy karsastain,
– nään kyllä, mihin tähtää sanatonna:
vain huonokuntoisia iskujain
– ei iskun saaneita – hän nauraa, konna!
Jo virnuin vihloo ääni kimakka,
hän huutaa:»Hyvä! – Huippu taitees taian!»
Suu kiinni, peto, väisty, saatana!
– hän jää, on ystäväni elon aian.


Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.