Matti Pohton murhasta

Matti Pohton murhasta.
(Virsikirjan N o 395 v. 5 jälkeen.)
Kirjoittanut Pietari Mansikka


Tapahtuis se tapon kautta
Jos sallimus siihen auttaa,
Tahi muissa vaikehissa vaarois’,
Kylissä, teillä tai teiden haarois’,
Kyllä Jesus sieluni perii
Koska henki ruumiista erii.

Toisin käypi pännä käissä,
Toisin mieli miehen päässä,
Toisin luonto luonnistuupi,
Toisin järki toimittaapi,
Kun on ihminen iloisa
Paitsi mielettä pahatta.
Riemu rinnan nosteleepi
Sydämmen sytytteleepi;
Vaan ei varsin murha-mielin
Paljon pistellä pahalla:
Ei käy laulua ladonta
Runo-virttä viiltäminen,
Kun on murhe kullakihin,
Paha mieleni minunkin,
Murha-työtä muistellessa
Kauheata katsellessa
Tuota kun on kuultununna
Saatu tietoa samasta,
Kust’ on vuosi jo kulunna
Hiukan päälle hiihtynynnä.
Tuli tänne tuonempanta
Vaasan läänistä vaelsi
Keskipaikoilla keseä,
Viimme vuonna, Viipurihin
Matti Pohto mainittuna
Kyrön pienestä pitäästä,
Kirjoin kiitetty nitoja,
Varsin varma hoitajansa,
Halukkaampi hankinnossa
Oivallinen ostamassa,
Joka ilmosen ikänsä
Näkyi näitä kaupinneensa,
Joita osteli ololta
Yhtä ympäri pitäjin,
Matkat pitkät matkustellen
Suomen halki haihatellen,
Parsi paljailla jaloilla
Kesäaikoina alatin
Kontti korkia selässä
Nahka-laukku lantehilla.
Kussa kuuli kirjasia
Varsin vanhoja olevan
Niitä etsi hän enemmin
Harvinaisia halusi.
Ei hän vaatteita valinna
Kaunosia kantanunna,
Eikä herkkui etsinynnä
Makehia maistanunna
Lihasia liikkuessa
Rasvasia reisutessa,
Tahi teetä tahtonunna
Kahvikuppia kajonna,
Mutta nälvi nälkähänsä
Leivän paljaaltaan paremmin,
Kunhan henki kunnollensa
Kesti keuhkoissa elossa.
Tällä reisulla täkälin
Kulki Matti kunnialla
Läpi Viipurin vilahti
Viellä viimeisen eränsä,
Tuli sitten tuolle puolle
Meidän Pappilan palasi,
Kulki siitä virstaa kuusi
Vainko seitsemän vaelsi,
Tässä Matti matkatessa
Pohto poikkesi talohon
Kyllä Nuorahan kylässä
Viellä Viipurin pitäässä.
Tuohon sitte tultuansa,
Väsyksissä oltuansa,
Pohto paikalla paneusi
Matti maata penkin päälle
Aivan auringon valossa
Keski-päivällä kesällä,
Eikä tuota ennustella
Matti-parka mahtanunna
Ett’ ol’ surma etsimässä
Miehen tappaja takana.
Kun ol’ aikoja kulunna,
Matin tultua tupahan,
Talon-rahvas jo takaisin
Työnsä-paikoilta palanna,
Kuhun kulkenna olivat
Etemmäksi ehtynynnä,
Kuka heinän heitäntähän
Kuka niittämään nisuja, –
Niinpä Matti jo makaisi
Pohto unta uudenlaista,
Kust’ ei kuunahan heräjä
Tämän maailman majoissa.
Verta virtana vilisi
Matin otsasta ololta,
Johon kirveellä kilautti
Murhamiesi muhkiasti.
Siis ol’ loppusi sinulla
Matti-parka maailmassa,
Aivan rutto ja rumainen
Että kuolit kurjan lailla
Tuiki tuimalla tavalla
Kautta mustan murhamiehen
Verta veljensä janovan.
Ihminen kuoleepi itse
Vaan ei muisto multalahan
Matin kanssa maahan pantu;
Se on jäänynnä jälelle
Aina vasta-aikohimme.
Tuota tuumivat tutentit
Ystävät yli-opiston
Jotta Pohtolle jotainni
Matin haudalle hakea,
Kussa kuollut ruumihinsa
Matti Pohton nyt makaapi
Aidan siunatun sisässä
Hautoo-paikassa paraassa.
Niinpä vasten valmistella
Aivan antoivat kivestä
Nuoret Herrat herttasemmat
Haudan kannen kaunokaisen,
Kun on kirjaksi kuvattu
Kivi harmaha hakattu,
Jonka alla ankarassa
Lepää Pohtomme levossa
Ratki rauhassa hyvässä
Hiekan alla hiljasessa.
Siell’ ei lyödä Löfgreeniltä
Murhamiehellä mukata:
Siell’ ei rauta rapsahtele
Kilahtele kirves päähän.
Viell’ on tuolla tuonelassa
Sulle suuri kiitos ruunu
Töistä aivan ankaroista,
Kansallemme kallihiista,
Valmistettu vaivoistasi.
Siellä saat sä siunauksen
Kannat kaikilta suloisen
Pohto-parka palkaksesi
Suomen suurelta suvulta.

Paha työ, pahempi palkka
Hirsipuussa punnitahan.

Kun on Pohto kunnialla
Matti maahan saatettuna,
Niinpä katsoa katalan
Tahdon tappajan perähän,
Kun on kumminkin sukusin
Ynnä yhdestä pitäästä
Pohton kanssa kaiketiki, –
Kysyen kylän väeltä
Kuulustellen kulkevilta:
Mihin ompi Jussi juossut
Kuhun Löfgreeni lykätty?
Onko karkuhun kadonna
Vainko kiinni kiepattuna?
Tuohon vastataan tuvasta
Kulkevilta kuulla saamme:
Tuoll’ on Jussi! juuri tuolla!
Tuoll’ on tuima Löfgreenimme,
Linnan vahvan varjon alla
Tahi Torkkelin talossa,
Kuss’ on piina, kuss’ on pilkka
Joss’ on rautojen räminä,
Kuss’ on kalva kaiken mielen
Oman tunnon tuomarina;
Tuolla huono huokajaapi
Vaivanen valitteleepi,
Ottaa tahtosi takasin
Työtä kaiti kauheata,
Vaan ei tuolla tuskat puutu
Vaivat vaikeat vähene
Ennenku on kuljetettu
Pantu patsahan sivulle,
Siinä vitsoilla sivuttu
Koivun latvoilla kovasti,
Siksi kun on kurja saanut
Tarpeen, tappaja selälle
Neljän kymmenen keralla
Parin kanssa kauheasti,
Kuss’ on kunnon kulku-passi
Murhamiehelle mukaansa
Että päähän päästäksensä
Siperiaan siks’ ijäksi
Aina Aasian perälle
Kullan kaivantoon, katala.
Toi on palkka tappajalle
Toi on mustan murhamiehen:
Saa se saunan selkähänsä
Raippavitsoja rajusti;
Saa se raudat raskahammat
Helmet kaulahan kamalat.
Se on kaikki kauheata
Nähdä varsin vaikeata
Kun ne kurjat kuunteleevat
Näitä kaikkia katalat;
Vaan on viellä vaikeampi
Kallihista katkerampi
Tutka tunnossa omassa
Kiusa sielussa kituva
Ijankaiken ihmisellä
Murhamiehellä mukana,
Joka virpi viimeiseltä
Epäilykseen eksyttääpi,
Sitten syökseepi syvälle
Kadotukseen kaateleepi,
Kussa piina piisajaapi
Ijänkaiken kalvavainen.
Siellä huutaa sielu parka
Anoo Herralta apua,
Vaan on tuolla varsin myöhä
Työtä kauheaa katua,
Sivute on armon aika
Katumuksen aika kaikki,
Ovet onpi kiinni pantu
Portit taivahan talohon.

Kaikki mustaa murha-työtä
Kannata karttakoot! –

P[ietari]. M[ansikk]–a.


Lähde: Sanan-Lennätin 3.9.1858, 10.9.1858.