Matkan varrelta

Matkan varrelta Kirjoittanut Herman Laukkanen

Pitkä ollut on tie, monimutkainen,

kunnes saavuttu on tähän asti.

Arot kierrelty aavat on Siperian,

taiga risteilty, harhailtu vuoristojaan,

tehty taivalta loputtomasti.

Merenselkänä, rannatta, rajatta on

aro siintänyt ympärillä.

Puuton, pensaaton, autio, asumaton

majan tarjonnut yöksi se monenkin on

taivasalla, vain tähtöset yllä.

Taigan helmassa sai toki peittyä pää,

sitä etsi kun lahtarin kalpa.

Siellä kestetty on moni synkeä sää,

tylyn, raskaan sen sittenkin kirkkaana nään,

pakoportin kun parhain se salpa.

Kolkot, korkeat, rotkoisat, uhkaavat on

aron reunojen vuoristot jylhät.

Siellä taistelun melske ol’ lakkaamaton

valkohurttia vastaan ja voittamaton

punalinna Altai oli ylhä.

Onpa oltuna vankina valkoisten,

tappotuomio kaksikin kertaa,

onpa kuljettu keskeltä pyövelien,

jotka vartoi vain tuloa teuraitten

säilä valmiina laskemaan verta.

Verikenttien kautta on kulkenut tie,

moni tehty on vaikea retki.

Jopa unhossa tapaus usea lie,

matka muualle vienyt ja edelleen vie,

pian vaihtunut hetkehen hetki.

Nyt on taistelut pois, tullut etehen työ

tuima, kiivas ja valtavan ylväs.

Rakennuksella oltu on päivät ja yöt,

nähty nälkää, mutt’ sittenkin tehtynä työt

ja jo pystyssä on peruspylväs.

Eikä kauan nyt vie, kun jo nähdä sen saa,

mihin pystymme, minkä me luomme.

Rakennamme me raatajan onnelaa:

päivä kirkkaasti paistaa jo parhaillaan,

jo on pitkällä raatajan huomen.

1930

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.