Matkamies
| Matkamies Kirjoittanut Klaus Kemelli |
- Missä ollee onnen maja,
- missä autuuen asunto? –
- Kauvan ettin, enkä löynnyt;
- kuljin – enkä tietä tiennyt –
- tiennyt tietä, tainnut juonta,
- toivottavaani tavannut – –
- Näin mun kerran kysyessä,
- aivossani arvellessa,
- näjin Naisen nauru-suisen,
- kukka-posken, kulta-päisen,
- varsin hoikkavartaloisen.
- Suosiota silmät siinti,
- Hehkui posket hekumata,
- Rintain aallot rakkautta.
- Sima-suunapa sanoopi,
- kyyhkyläisnä kukertaapi:
- ”Tullos tänne’, kunne’ käsken,
- niin mä neuvon, Nuorukainen!
- ohjaan sinun onnen luoksi”. –
- Lennätti mun lehtohonsa,
- kuljettaa kumpuhunsa,
- kukka-tarhaansa talutti.
- Siellä kaiken kauneuuen,
- suosionsa suloisuuen,
- ihanuuensa imehet,
- annoi mulle’ alttihiksi.
- Minä perhosna pepelsin,
- kukastosta kukastohon,
- mesikosta mesikkohon;
- liehuin nautinnon nojassa
- sinne’, tänne’, siihen asti,
- kuin ma näjin kultaseni
- muuttuneeksi muodoltansa,
- kyyhkysistä kultasesta
- harakaksi harmajaksi,
- peipposesta pienosesta
- varekseksi vankuvaksi;
- kuin ma näjin, kuinka suuri
- joukko juonti juovuksissa
- Ilo-virran vierustoita,
- juoen vettä vuoltehesta,
- lakiskellen lainehesta;
- eikä jano juoen sammu’,
- vimma särpäen väsenny’. –
- Näjin monen nääkistyvän,
- kuoleuvan kukkahansa,
- Itku-rotkon rannastolle’
- pahan Parkulan pihalle’.
- Sieltä kuului huima huuto,
- Kivuttaren kiukka ääni;
- sieltä vaivasen valitus;
- sieltä kilkan kiljuminen,
- sieltä pakon parkuminen,
- heiton itku ilkiämpi.
- Kovin kävi karvalleni,
- kovin kaamitti kovasti.
- Siittä siipeni kaotin,
- lentimeni liehuvaiset.
- Kiitin kyllin kinttujani,
- kuin ma toki pääsin poijes
- pakohon pahalta maalta,
- Suuttumuksen ojan suusta,
- Katumuksen kuljun kautta. –
- Kävin tietä pikkaraisen
- astuskelin aprikoien.
- Äkkäsimpä äänen pulskan
- huutaa’ huijahuttavaisen:
- ”Tullos tänne’, kunne käsken,
- niin mä neuvon, Nuorukainen!
- ohjaan sinun onnen luoksi.” –
- Kurkistellen ääntä kohti,
- näjin Naisen komeimman,
- keko-rinnan, keno-kaulan,
- hamehessa hohtavassa,
- kauhtanassa kaunihissa,
- selin seisovan Itähän,
- kukkulalla korkialla,
- Turjan tunturin tasalla.
- Torvi kullanen käessä,
- jolla juttuja julisti,
- soitti töitä sulhasensa.
- Arpa-astia sivulla.
- Sieltä kaiket kapistukset,
- sieltä vapa-sukusuuet,
- kunniat ja korkeuuet.
- Vuoren kulki kupehella
- väestö ylön väkevä,
- kilvan ylös kiipeillen,
- kilvan pyrkein perille’;
- mutt’ ei moni päälle’ päässyt –
- Monen kynnet kilpistyivät,
- monen varpahat väsyivät,
- ennen päälle’ päästyänsä –
- Moni maahan muksahteli,
- kuperkeikoin kupsahteli,
- moni nurin-niskojansa
- toinen toisensa puotti,
- juuri joutumaisillansa,
- päälle’ pääsemäisillänsä.
- Kukkulalle’ kiivetessä
- minäkin muitten muassa,
- havahin’ Haamull’ olevan
- toisen silmän karso-silmän,
- toisen suunnalta sokion.
- Silti nurin kävi kaikki
- antonsa, ylös-alasin.
- Vuoren päälle’ päässeheitä
- nelin kontin koihkelijat,
- tyhjän jutun jaarittajat,
- enimmitten eun saivat.
- Arvelussa, josma astun,
- enää pyrin etemmäksi,
- näkemään satuin samassa,
- näön kyllä kolkollaisen:
- Vihattaret, Vainottaret,
- henget kaiken kateuuen,
- ynseyyen, ylppeyyen,
- kohottivat korviansa,
- killistivät kirsojansa,
- pulloistansa pimiöistä,
- luolistansa lymytyistä;
- hengittivät hävitystä,
- kuoloa ja kauhistusta. –
- Sielt’ en löynnyt löyttävääni,
- toivottavaani tavannut. – –
- Kävin tietä pikkaraisen,
- astuskelin aprikoien, – –
- Näjin Haamun hourummaisen:
- Vuoren vaskesta valaman,
- Kasarista kalkuttaman.
- Haamu haasti haukotellen,
- leukojansa levitellen:
- ”Tule’ tänne’, Nuorukainen!
- täältä löynnet löyttäväsi,
- toivottavasi tavannet.” –
- Kullat suusta kumpusivat,
- hopiot helähtelivät.
- Onko tuonne’ tunkevaista
- pyyännälle’ pyytäväistä? –
- Miss’ on syöttö saatavilla,
- sinne’ kotkat koikkeloivat.
- Onko tuolla ottavaista,
- laukkuhunsa lappavaista? –
- Onkos sääskiä metässä,
- muurahaista mättähässä? –
- Siin on rysy, siin on räiske’
- siin on sota suunnatompi.
- Vimmassa viron susina
- rikki toisensa repivät,
- raivo-päissä matelevat.
- Veli ompi veljen surma,
- poika Isän, Isä pojan.
- Veri vuotaa virtanansa,
- hurmeinansa hurottaapi,
- murha-paikalta pahalta,
- miehen-tappo-tanterelta! –
- Näitä silmin nähtyäni,
- korvin omin kuultuani,
- päähän paiskasin käellä,
- ottahani oikialla,
- huusin aivan huikiasti:
- Eipä tottatotisesti,
- eipä autuutta asunut
- ilmo ihmisten seassa!
- Erä-maahan matkustaen,
- korven kolkkohon kylähän,
- jonne’ kuu ei kuumotellut,
- eikä pääsyt päivän paiste’. – – –
- Mutt’ en löynnyt löyttävääni
- toivottamaani tavannut.
- Mureh mua sautatteli,
- suru astui askeleissa;
- leho kulki kaaratellen,
- ilo pakeni perunni’. – –
- Kerran istuin iltamalla
- korven kolkon kainalossa,
- kuusen lehväkkään kupeella.
- Pääni oli’ pimeissä,
- eikä aivoni ajunnut.
- Alkoi korviini kumista
- kaunis soitto kaukaalta,
- kaunis kannelen sävele’;
- niinkuin muistan, ennen muinen
- lasna leikitellessäni
- kuulleheni kukastoissa
- Länsittaren, lemmes-neitin
- hyminällä hiljasella
- tulkoneeksi kukkaloita,
- kukkaloita sima-suita,
- illan tullen tuuvitellen. –
- Johtui mieleeni mukomat
- kuvat ikäni keväiset,
- lapsuuen, leutosat seuvut.
- Sama Taivas tähtinensä! –
- samat salmet, samat saaret,
- samat niemeitten nenälmät!
- Samat vuoret sammal-harjat,
- samat mettät laikka-latvat,
- joissa huuella’ huhuilin,
- kahestikkin kalkuttelin! –
- Samat laksot, luomanteetkin,
- samat vainiot vihannot,
- joissa muistan, ennen muinen
- kuullelleeni, kuinka leivo
- Taivaslaella liversi;
- joissa lauloin lapsukaisna,
- nurmi-lintuna liversin,
- tietämättä, tuntematta,
- kiitos-virsiä visersin,
- Luonnon ihmetten Isälle’! –
- Näitä minun mietteissä,
- muinosia muistellessa,
- mettä valjeta’ valahti,
- korpi kolkko kirkkahaksi.
- Nainen kaunis kattannolta,
- Vaimo vaka liikunnolta,
- vaatteessa valkioissa,
- tullen tyköni sanoopi
- suulla sangen sulosella:
- ”Tullos mulle’, Nuorukainen!
- niin mä neuvon autuutehen,
- Ohjaan sinun onnen luoksi” –
- Minä virkin, näin sanelin:
- Kukas olet vaimo vieras? –
- Miksis häirität minua? –
- Mene’ poijes puolestani,
- poijes pakoni poluilta!
- Olen kolmasti petetty,
- ennenkin jo eksysetty.
- Vaimo vastaten sanoopi:
- ”Kuta kuulen korvillani! –
- Etkös tunne’ Äitis ääntä,
- Luonnottaret: lausehita;
- vainko ollen vieraunna,
- omilleni outounna? –
- Oi! te lapset langenneet!
- Surku tuli suruasi;
- meni mieleni pahaksi,
- nähen kovan kurjuutesi.
- Läksin kohta liikkehelle’,
- onnen sulle’ oppahaksi.
- Mutta miksis, lapsukainen!
- miksis yksin yrristelet
- korven kolkossa kylässä?”
- Minä vastaten sanelin:
- Kyllän autuutta ajelin
- ilmoissa jo ihmistenkin.
- Kauvan ettin, enkä löynnyt –
- enkä löynnyt löyttävääni,
- toivottavaani tavannut.
- Pois ma pakenin perunni’,
- matkustelin erä-maahan;
- enkä löynnyt löyttävaäni,
- toivottavaani tavannut –
- Oi! mun Emoni omani,
- jo ma äänes Äiti tunnen,
- jällen helmoisi halutten.
- Oipa! Emoni omani,
- ollos opasna minulla
- lapsuuen päivän lekolle’.
- Taiten Luonnotar sanoopi:
- ”Turha toivo toisen kerran
- kukkuloille’ kultaisille’,
- joilla kätesi kokotti
- katkoansa kukkaloita
- Aamu-ruskon rinnastosta.
- Keväin kukkii vuosittaisin,
- kerran vainen ihmis-ikä,
- eikä enempää kukosta’.
- Turha toivo päästäksesi
- lapsuuen päivän lekolle’;
- sillä matkasi meneepi
- lakson kylmemmän läpitte’,
- kummun kautta koliamman.
- Varo’ vasta, ett’ et eksy’,
- tielle’ turhuuen vaella’.
- Nauti’ niitä taitavasti,
- joita Isäsi ijäinen
- sallei huviksi sinulle’.
- Katkoskele’ kukkaloita,
- joita tielläsi tavannet,
- vältä’ vainen varvikoita,
- orjan-tappuran okaita.
- Aina turvaa’ totuutehen,
- aina harjota’ hyvyyttä,
- täyellisyyttä tavota’
- parempata kaiken päivän;
- niin sä palkan parahimman,
- tytyväisyyen tavannet.
- Mutt’ ellys ilmassa, taassa
- oottako’ onnellisuutta,
- muuttumatonta menoa;
- sillä Ikävän ikuisen,
- joka polttaa povessasi,
- syämmessäsi syteepi,
- ei oo’ synty tästä maasta,
- tästä maasta matalasta.
- Tuolla sit’ on tuuviteltu,
- valtiana vaaputeltu,
- tuolla tähtein tulilla,
- kätkyessä kultasessa.
- Tääll on vilu vierahalle’,
- kylmä, ouolle’ olema,
- näillä kylmillä keoilla,
- tantereilla talvisilla.
- Muistot muinoset syteepi
- surullisen syämmessä
- ilmoista ihanimmista,
- päivistä puhtahammista,
- Isän majoista monista.
- Tuolla tähtein taloisa,
- ylisessä Taivosessa,
- Isän ijäisen sylissä,
- vasta löytää löyttävänsä,
- tapaakin toivottavana,
- iku-ikävöitävänsä” – – –
[Klaus] K[EME]–LLI.