Matkailijat näkevät tavattoman suuren hylkeen sekä jääkarhun, joka uhkaavaisena lähestyy heitä
Matkailijat näkevät tavattoman suuren hylkeen sekä jääkarhun, joka uhkaavaisena lähestyy heitä. Kirjoittanut Antti Rytkönen |
- Ihailevat matkamiehet
- ensin kummaa näköalaa,
- sitten heidän sydämensä
- ruokaa ynnä juomaa halaa.
- Loppueväitään he siksi
- istuu syömään vieretyksin,
- mutta huomaavatkin kohta,
- etteivät he ole yksin.
- Katsehensa kun he luovat
- laajan jäisen lautan kylkeen,
- kellivän he huomaa siellä
- suunnattoman suuren hylkeen.
- Tuumailevat, että eläin
- tuo ei liene vaarallinen,
- kun sen katse on niin kaunis,
- ikävöivä, ihmeellinen.
- Näky kumma lautan laitaan
- toisen sitten silmät johti,
- karhu valkea näet suoraan
- tallusteli heitä kohti.
- Virkkoi kissa: »Paras, että
- tuota emme liki päästä,
- jos se kimppuhumme pääsee,
- ei se varmaan meitä säästä.»
- Silloin karhu onkin aivan
- matkaajain jo kintereillä,
- niin ett’ onpa tavallista
- kiivaampi nyt kiire heillä.
- Kissa lentolaivaan laukkaa,
- jäljessä sen seuraa lapset,
- tuulessa vain hulmahtavat
- silloin matkamiesten hapset.
- Kohta taasen on se laiva
- ilmassa jo korkealla,
- avosuin vain seisoo karhu
- töllistelien nyt sen alla.
Lähde: Rytkönen, Antti 1900: Lauluja. Helsinki.