Martti ja kissi

Martti ja kissi. Kirjoittanut Max Oker-Blom

Pien’ Martti äidin vierellä

on vuoteen lämpimissä,

on vaiva vaikee pienellä,

ei rauhaa saa hän missään.

Juur’ uneen päähyt kallistuu

ja painuu luomi raukee,

taas tuskihinsa havahtuu

ja sinisilmä aukee.

Vastikään äidin rinnalla

sai parhaan lääkejuoman,

ja hetkeks’ lepo makea

on unetarten tuoma.

Ei kauan kestä unonen

se hertas, makeainen,

pois vatsavaivat häätää sen,

jo itkee pienokainen.

Ei muuta äiti neuvoa

nyt keksi kullan suhteen,

kuin kantaa käsivarrella

sen pitkän iltapuhteen.

Hän astuu, astuu laulellen –

jos voisi tuskat poistaa!

Jo kuuhut nousee taivaallen

ja yönkin tähdet loistaa.

Vaan viihdytellen pienoista

jo uupuu käsi, jalka

ja uutta unikeinoa

hän etsiskellä alkaa.

Hän hiljaa pikku nupukan

nyt verkkokiikkuun kantaa,

käy itse sohvan nurkkahan,

ja nauha vauhdin antaa.

Käy kaikki hyvin hetkisen,

vaan saapuu unetarkin.

Jo painuu silmät umpehen

ja nukkuu äiti Martin.

On mieli vapaa huolestaan,

on armas öinen rauha,

vaan silloin liukuu lattiaan

myös verkkokiikun nauha.

Vaan viimein ruusuin, kukkasin

jo idän ääret hohtaa,

ja ikkunata kamarin

ens’ päivänsäde kohtaa.

Ja kamarinpa nurkassa

pien’ kissi vielä nukkuu.

On päivän kerä korkeella

ja käki puussa kukkuu.

Jo herää pikku mirrinen,

kun päivä silmiin paistaa,

se unta juuri näkihen

niin ihmeen ihanaista.

Se auringolle harmistuu,

kun herätti näin varhain.

Nyt tositoimiin valmistuu

se jälkeen unten harhain.

Vaan hörhökorvin kuunnellen

se äkkää itkun lapsen,

se hyökkää verkkokiikullen

ja lasta lohdutaksen.

Se verkon nuoraan kiepsahtaa

ja tekee ilmaretken,

ja hui ja hei, se huristaa

näin saaden hauskan hetken.

Huhei, nyt ylös, alaskin

jo verkko huimaan kiikkuu,

ja pikku mirrin sääretkin

ne liukkahasti liikkuu.

Ja Marttipoika rauhoittuu

ja jokelluksen alkaa,

sen käypi hymyyn pikku suu,

hän nostaa pientä jalkaa.

Hän sitten jalkoterähän

käy kiinni sormin somin,

saa siten leikin käymähän

hän neuvoin aivan omin.

Nyt nukkuu äiti herttaisin,

kun kissi nykii nauhaa.

Ja Martin vatsatautikin

saa siitä vihdoin rauhaa.

Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.