Manlius Torqvatukselle
Manlius Torqvatukselle. (Horatius. Oodi VII, 4 kirja). Kirjoittanut Horatius |
- Hanget poissa jo on, palajaa taas nurmien nukka,
- Puhkevi lehtiki puun:
- Muuttavi muotons maa, joet äyräittens ohi kiitää
- Jällehen laskeuvat.
- Gratia nymphein kanss’ sekä kummankin sisarensa
- Johtavi tanssia taas.
- Ett’ olevaist’ ei oo, muistuttaa vuosi ja hetki
- Kuin sulopäivyen vie.
- Läntönen kylmät hautovi pois, kevähän kesä jälkeen
- Rientävi, kuihtuva kuin
- Antimians tuo runsas syys, sitä joutuen talvi
- Taana jo seuraelee.
- Kuitenkin välehen kuut taivahan tappiot korjaa:
- Mut me kun vaivutahan,
- Miss’ isä Aineias on ja Tullus ja Ancus, me ollaan
- Tuhka ja varjopa vaan.
- Päivän tään, kuka tietää, suovat vieläkö summaan
- Huomenia jumalat?
- Kaikki kun nautintoos kulutat, perijän sepä kättä
- Ahnahan välttäelee.
- Kerta kun kuolema saa sekä Minos tuomion susta
- Lausuvi kiittelevän,
- Ei suku, Torqvatus, sua, ei puhelahjasi auta,
- Eikä sun hurskautes.
- Ei Manan tuo Diana majoilta Hippolytusta
- Kainoa maan elämään.
- Tuonelan kahleit’ ei These’us voi katkoa yltä
- Rakkahan Peiritho’on.
1890.
Lähde: Kovero, K. A. 1899: Kyhäelmiä I.: muutamia muistoja kokosi K. A. Kovero. Jyväskylä.