Manlius Torqvatukselle

Manlius Torqvatukselle.
(Horatius. Oodi VII, 4 kirja).
Kirjoittanut Horatius


Hanget poissa jo on, palajaa taas nurmien nukka,
Puhkevi lehtiki puun:
Muuttavi muotons maa, joet äyräittens ohi kiitää
Jällehen laskeuvat.
Gratia nymphein kanss’ sekä kummankin sisarensa
Johtavi tanssia taas.
Ett’ olevaist’ ei oo, muistuttaa vuosi ja hetki
Kuin sulopäivyen vie.
Läntönen kylmät hautovi pois, kevähän kesä jälkeen
Rientävi, kuihtuva kuin
Antimians tuo runsas syys, sitä joutuen talvi
Taana jo seuraelee.
Kuitenkin välehen kuut taivahan tappiot korjaa:
Mut me kun vaivutahan,
Miss’ isä Aineias on ja Tullus ja Ancus, me ollaan
Tuhka ja varjopa vaan.
Päivän tään, kuka tietää, suovat vieläkö summaan
Huomenia jumalat?
Kaikki kun nautintoos kulutat, perijän sepä kättä
Ahnahan välttäelee.
Kerta kun kuolema saa sekä Minos tuomion susta
Lausuvi kiittelevän,
Ei suku, Torqvatus, sua, ei puhelahjasi auta,
Eikä sun hurskautes.
Ei Manan tuo Diana majoilta Hippolytusta
Kainoa maan elämään.
Tuonelan kahleit’ ei These’us voi katkoa yltä
Rakkahan Peiritho’on.

1890.


Lähde: Kovero, K. A. 1899: Kyhäelmiä I.: muutamia muistoja kokosi K. A. Kovero. Jyväskylä.