Maljain ääressä.

Kirjoittanut Oskar Uotila


1. muokkaa

Mä tiedän kauniin kaupungin;
Mennäänkö, veikot, sinne?
Se kätkee kalleuksia,
Jotk’ ovat mielihinne.
Rubiininpuna säihkyvin
Maljasta siellä hohtaa,
Ja joka neidon huulilla
Tuon punahohteen kohtaa.
Shiraasin naiset hurmaavat
Mieleenne eikö ennä
Ja kuulu viini? – Eiköhän
Miehissä sinne mennä?

2. muokkaa

Rubiininhohde houkan vain
Saa silmät huikaistuksiin,
Se meit’ ei, veikot, vietä lain,
Vaan jääkööt unhoituksiin
Kaikk’ kalleudet itämaan;
Me saimme aarteen pohjolaan.
On aarre meille mieluisin
Champagnen helminesteet;
Siis riennä, veikko, riemuihin,
Luo luotas huolet, esteet.
Suu maljan on kuin neitosen,
Se kutsuu meitä myhäillen.
En usko merest’ olevan
Kotoisin Kyprislapsen,
Vaikk’ kuvas aaltovaippahan
Apelles vaahtohapsen;
Hän pettyi, veikot, järkiään:
Maljast’ on lempi syntyään.
Se tott’ on, veljet, katsokaas:
Ken maljan kallistaapi,
Hän pohjukassa nähdä taas
Tuon vaahtohapsen saapi.
Siis pohjaan, veikot, pohjahan!
Jo kuultaa kuva armahan!

3. muokkaa

Käy huuto, että kallistuu
Yhäti mailman napa –
Jos tott’ ois, eip’ ois kuiva suu
Ja maljoissamme rapa;
Ei, Rheininmaalta juoksahtais
Luoksemme viinilaito,
Ja maljoissamme tuoksahtais
Nyt pyhän äidin maito.[1]

4. muokkaa

«Yö synkkä on ja valo luona Jumalan.»
Mut valo itsessään on voima humalan;
Se kirkastavi murheen terhenteitä,
Aurinkokuntanansa johtain meitä.
  1. Unserer lieben Frauen Milch on viinilaji Worms’in
    seuduilla.


Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.