Majatalo.

Kirjoittanut Juhani Siljo


Kuin ihmetyttää, oudostaa,
yön jälkeen yön ett’ yhä vain
tuo suihkulähde pulppuaa
all’ ikivanhain vaahterain,
ja yhä yllä kattojen
kuin tuoksu kulkee kuutamo
ja viileydessä ilmojen
vain jatkuu pilvi-karkelo!
Tuo kaikki on, tuo kaikki jää,
– yön vain sä lepäät, matkamies,
niin aamuhämyyn häviää
sun muistos täältä kuten ties.
Ja joskus jälkeen vuotten tuo
viel’ uni ehkä mielehes
tään lähteen, portit, katot nuo,
ja kaiken, mi jäi jälkehes.
Ne loistaa, viittoo viipymään,
kuin outo mies, se kotis ois
– yön yhden suoja, vieras nimeltään
sä enää jot’ et muistaa vois!
Kuink’ ihmetyttää, oudostaa,
yön jälkeen yön ett’ yhä vain
tuo suihkulähde pulppuaa
all’ ikivanhain vaahterain.

4. XI. 17.


Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.