Mahti nousee maankin alta

Mahti nousee maankin alta

Kirjoittanut Antti Rytkönen


Vanhat mahtajat ne maatui,
tummui virren tähtivyö,
kalevaisten kanta kaatui,
työt ne peitti unhon yö.
Salon syvän hettehistä
polvi uusi eksyi pois.
Mistä syntysanat, mistä
ohjakseen se löytää voisi
Mahtajat vei voima manan,
niinpä kummut kuiskuttaa,
eipä silti tenho sanan
salahan se jäädä saa.
Herpoa ei hengen valta,
haihdu latu laulujen,
mahti nousee maankin alta,
etsijä hän löytää sen.
Nousee yöstä haamut harmaat,
urhot vanhat, valkopäät,
halkeavat paaden parmaat,
sulaa talven suuren jäät.
Haihtunut on harso öinen
mahdista kuin taikojen,
soutaa vanha Väinämöinen
merta aavaa aikojen.
Hulmahtavat harmaat hapset,
soitto soitolle jo soi,
jot’ ei soittaa kaikki lapset,
yhet urohot ei voi.
Aukee uusi laulun latu,
virsi vieno helkähtää,
herää heimon suuri satu,
pyhät kielet väräjää.


Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.