Maamme kirja: 94. Muista, jotka ovat muuttaneet Suomeen
| 93. Wenäläiset Suomessa | 94. Muista, jotka ovat muuttaneet Suomeen. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
95. Pakanallisten Suomalaisten Jumaloista |
Monta Saksalaista on muuttanut Suomeen, ja täällä ovat ne tulleet kauppamiehiksi, käsityöläisiksi tahi taideniekoiksi. Enimmän on niitä Wiipurissa, jossa vielä kuullaan saksalaista kieltä puhuttavan ynnä suomalaisen, ruotsalaisen ja wenäläisen kielen kanssa, vaan myös Helsingissä, Turussa ja muutamissa muissa maan kaupungeissa. Saksalaiset ovat uutteroita ja ovat tuoneet tänne saksalaisia kauppakaluja, mutta myös monia hyödyllisiä tietoja. Muutamat heistä muuttavat omaan maahansa takasi, täällä varallisuutta koottuaan; toiset pysähtyvät tänne, ja heidän lapsensa ottavat maan kielen ja tavat.
Tehdasten luokse ja kaupunkeihin on joitakuita taitavia Englantilaisia asettunut. Löytyy myöskin Franskalaisia, Sweitsiläisiä, Tanskalaisia ja Puolalaisia asumassa Suomessa, mutta niitä on vähä.
Juutalaiset, jotka ennustuksen mukaan ovat hajonneina ympäri koko mailman, ovat laillisesti kielletyt asettumasta meidän maahamme. Mutta kun laki sallii palveluksesta erkaunutta sotaväkeä juutalaisesta suvusta perheinensä harjoittaa elinkeinoja tässä maassa, niin tavataan Helsingissä ja Wiipurissa muutamia satoja Juutalaisia, jotka pitävät vanhain vaatettein ja huonekaluin kauppaa, ja joilla ovat omat synagogansa, joissa he viettävät jumalanpalvelustaan Moseksen lain jälkeen. Useimmat ovat köyhiä ja vähäarvoisina pidettyjä, harvat rikkaita ja valtavia, niinkuin Juutalaiset ovat muissa maissa, mutta kaikki tuntevat heissä sen merkillisen kansan, joka muinoin oli Jumalan kansa, siksikuin Jumalan rangaistuksen tuomio kohtasi heitä.
Toista vierasta ja hajounutta kansaa on mailman ympäri vaeltaessaan tullut aina Suomeen asti. Tätä kanssa ovat Mustalaiset, ruotsalaisella nimellä Tattare. Niitä on täällä muutamia satoja, jotka tunnetaan ruskeasta ihosta ja mustantummista eteläisistä silmistä. Turhaan on heitä koetettu saada vakinaisesti asettaumaan yhteen paikkaan ja hankkimaan itselleen toimeentuloa maanviljelyksellä tahi muulla luvallisella elinkeinolla. He kuleksivat mieluisammin sisimmäisessä ja itäpuolisessa Suomessa talosta taloon, kylästä kylään, heillä ei ole omia huoneita ja he nukkuvat välistä metsissä. Heidän tavallinen ammattinsa on kengittää hevosia, parantaa kipeitä eläimiä, paikata vanhoja kattiloita ja katsoa käsiä. Hevosten vaihtajina ja hevosten-varkaina eivät he kyllä ole kiitettäviä, tullessaan kylään mustatukkaisine ja puolivilline lapsineen ja kaikkine kärryissä olevine tavaroineen. He puhuvat keskenään vierasta kieltä, mutta muiden kanssa puhuvat he maan kieltä. Moni heitä pelkää ja kruununpalvelijoille on heistä paljo vaivaa; mutta meidän tulee kuitenkin muistaa, että he ovat köyhiä maanpakolaisia, juurikuin Juutalaisetkin. Siksi tulee meidän sääliä heitä; sillä Juutalaisista ja Mustalaisista opimme me tuntemaan, kuinka suuri onnettomuus se on, ettei ole isänmaata. Silloin on ihminen juurikuin aavalla merellä: hän ei näe rantaa, hänellä ei ole satamata. Hän elää ja kuolee juurikuin vieras maan päällä.