Maamme kirja: 58. Suomen kansakunnasta
| 57. Mathias Castrénista | 58. Suomen kansakunnasta. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
59. Permalaisista |
Laajalla Wenäjän suurilla alankomailla asui muinoin kansa, jonka Wenäläiset kutsuivat Tschudeiksi Tämä kansa oli tuntemattomassa muinaisuudessa tullut Aasian vuorimaista ja hajoitettiin sitte moniin haaroihin yli koko pohjaisen Euroopan ja suuren osan luoteista Eurooppaa. Ruotsin ja Norjan vanhimmat asukkaat kuuluivat samaan kansakuntaan, ja heillä oli näissä maissa nimenä milloin Jotunit, milloin Kvenit (Kainulaiset), Lappalaiset eli Suomalaiset.
Wenäläiset kertovat Tschudein olleen pitkäkasvuisia ja väkevää kansaa. Tschudit rakensivat huoneensa yksinäisille kunnaille, pitivät karjaa ja maanviljelystä sekä olivat taitavia seppiä. He tunsivat monta noitakonstia ja olivat mahdottoman rikkaita, mutta rikkautensa hautasivat he maahan. Wenäläiset ahnehtivat saadaksensa näitä aarteita, karkasivat Tschudein päälle ja ajoivat heidät edemmä pohjaa vasten. Tästä tuli pitkällisiä soria. Silloin esitteli kerran venäläisruhtinas, että sota lopetettaisiin vedolla. Tschudilaisen ja Wenäläinen hakkaisivat kumpikin puunsa kumoon, ja se, joka ensiksi sai työnsä valmiiksi, tulisi maan herraksi. Vedosta sovittiin, puut valittiin. Tschudilainen, joka oli todenperäinen mies, alkoi hakata puutaan juuresta, mutta Wenäläinen oli viekkaampi ja alkoi hakata puutaan latvasta, Niin kävi, että Wenäläinen sai ensiksi työnsä valmiiksi, ja siitä ajasta asti on hän ollut herra maassa.
Mutta Tschudit rakastivat vapautta eivätkä voineet kärsiä elää vieraan herrausvallan alaisina. Se näytti heistä paremmalta että vapaina kaivaa itsensä maan alle, kuin että elää orjina maanpinnalla. Silloin he, sanoo taru, ottivat tavaransa ja menivät vuorien alle onkaloihin, ja vuoret putosivat heidän ja kaiken heidän väkensä päälle. Siellä asuvat Tschudit vielä tänäkin päivänä maan alla rikkautensa kanssa: kullan, hopean, karjan, majavan-nahkojen, ketun-nahkojen ja muiden kallisten tukkinahkojen kanssa.
Tschudit olivat esi-isät Suomen kansoille, jotka vielä asuvat Wenäjällä. Etinnä pohjaisessa kuljeksivat ympäriinsä ynnä Samojedein kanssa Ostjakit ja Wogulit. Etempänä länteen päin asuvat Permiläiset, Wotjakit ja Syrjäänit. Eteläpuolella näitä asuvat Tscheremissit, Tschuvaschit, Mordvinit. Kaikki nämä ovat köyhiä, puolivillejä kansoja, jotka Wenäläiset ovat valloittaneet. Ne asettavat telttansa eli majansa isojen jokien rannoille, elävät kalastamisella ja metsästämisellä, tahi kuljeksivat ympäriinsä porokarjoineen autioilla aavoilla. Muutamat tunnustavat nimeksi kristinuskon. Toiset ovat pakanoita ja palvelevat taivaan jumalata, jonka kutsuvat Num’iksi, mutta kunnioittavat myöskin kiviä, puita ja erinomaisen muotoisia kappaleita. Ne ovat hyväntahtoisia ihmisiä, jotka mielellään jakavat vieraalle vähistä varoistaan ja tarjoavat hänelle suojaa majoissaan pahaa ilmaa vastaan.
Suomen kansakuntaan kuuluu sekin kansa, jonka muut kutsuvat Unkarilaiseksi, mutta jotka itse kutsuvat itsensä Magyareiksi. Ne asuivat muinoin Mustanmeren rantamailla, mutta muuttivat tuhat vuotta jälkeenpäin nykyiseen Unkariin. Siellä ovat he perustaneet valtakunnan ja heillä olivat omat kuninkaansa, siksikuin nykyinen Unkari viime aikoina tuli yhdistetyksi Itävallan keisarikunnan kanssa. Magyarilaiset ovat kaunista, jaloa ja urhoollista kansaa, jonka kielessä vielä selvästi tunnetaan suomalainen heimolaisuus. Jos meitä hävettää köyhät sukulaisemme Wenäjällä, voisi rikkaita Magyarilaisia hävettää heidän köyhät sukulaisensa Suomessa. Elköön siis kukaan suurennelko halvan sukulaisensa rinnalla, vaan tehköön mitä hän voipi valaistaksensa ja auttaaksensa häntä.
Paitsi Magyareja ovat nykyjään kaikki Suomen perisukuun kuuluvat kansat pohjassa asuvia. Etinnä lännessä asuvat Watjalaiset ja ”Wepsäläiset (eli Tschudit) Inkerinmaalla, Liiviläiset Liivin maalla, Wirolaiset Wirossa, Lappalaiset Wenäjän, Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa kuin myös Karjalaiset ja Hämäläiset Suomessa. Muutamissa tienoissa Ruotsissa asuu myös Suomen kansan jäännöksiä.