Maamme kirja: 41. Graniiti-louhos Pyterlahdessa
40. Ilman ennustamisesta | 41. Graniiti-louhos Pyterlahdessa. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
42. Ruskealan marmorilouhos |
Vuoret Suomessa ovat juurikuin luodut totiselle, vakaamieliselle kansalle. Eivät ne pyri korkealle taivasta kohti, harvoin ne ovat myös äkkijyrkkiä; ne levenevät usein paasikallioina ja ovat vahvana perustuksena rakennuksille.
Tässä maassa ovat useat kalliot sitä kiveä, jotka jokapäiväisessä puheessa kutsutaan harmaaksi kiveksi. Mutta harmaa kovin on sekoitus kolmesta kivilajista, jotka ovat: maasälppä (patakivi), ukonkivi ja kiiltokivi. Maasälppä tunnetaan siitä, että se halkeaa sileöihin pintoihin, uskonkivi on halkaistuna ryhmypintainen, ja kiiltokiveä saatetaan murentaa hienoiksi suomuiksi. Jos maasälppää ja ukonkiveä on enemmän kuin kiiltokiveä, kutsutaan kiveä graniitiksi. Jos siinä on enin kiiltokiveä, kutsutaan se gneis’iksi ja jos sen voipi halkoa levyihin, kutsutaan se kiiltoliuskaksi. Nämä kivilajit ovat tavallisempia Suomessa ja niitä tavataan erinäköisiä: välistä valkeanharmaita, välistä mustanharmaita ja välistä punertavia.
Graniiti on kovempaa, kuin useat muut kivilajit, ja se tulee hyvin kiiltäväksi hivuttamalla. Sitä käytetään moniin tarpeihin: perustuskiviksi, aidoiksi, hautakiviksi ja välistä rakennuksiinkin. On tehty monta kirkkoa, useita makasiinejä ja karjanavetoita isoista graniiti-möhkäleistä. Sillä täällä on yltäkyllin graniitia, mutta Venäjällä on se niin harvinaista, että katukiviä viedään sinne laivoilla, juurikuin muutakin kauppakalua.
Etelä-rannikolla, muutaman peninkulman päässä länsipuolella Viipurista, pistää pienoinen merenlahti nimeltä Vironlahti, ja tässä on kylä nimeltä Pyterlahti. Kun Venäjän keisari Pietari suuri rakensi uutta pääkaupunkiansa Pietaria, tarvitsi hän paljo kiviä, ja kiviä ei ollut lähisaapuilla. Sinä aikana olivat Venäläiset vasta valloittaneet Viipurin läänin, ja silloin näki keisari soveliaimmaksi antaa murtaa graniitia Suomen rannikolta. Tällä tavalla syntyi graniiti-louhos Pyterlahteen. Enemmän kuin 150 vuotta on jo kuletettu suunnattoman paljo kiviä tästä Pietariin, ja kuitenkin on lohottu ainoastaan vähäinen osa ympärillä olevista vuorista. Näin kivirikas on kuitenkin köyhä Suomi.
Pyterlahden graniiti on hyvin järeätä; se on enimmästi tummaa, lihanpunertavata maasälppää, jossa on vähempi osa harmaata ukonkiveä ja joku vähä ruskeata kiiltokiveä. Ne valtavat kivimöhkäreet, jotka tässä louhitaan eli kiilataan, lastataan kohta senjälkeen laivoihin ja viedään Pietariin, jossa niitä pannaan kirkkoihin, kanaviin, siltoihin ja vielä muuhunkin. Pietarin suurinta kirkkoa, Iisakin kirkkoa, kannattaa kolmella sivulla kaksinkertainen rivi 55 jalkaa pitkiä Pyterlahdesta tuotuja graniitipilareita. Mutta suurin, komein ja kuuluisin kaikista täällä irti kiilatuista kivilohkareista on kivipatsas, joka vuonna 1832 nostettiin talvipalatsin edustalle Pietarissa keisari Aleksanteri I:sen muistoksi. Tämä patsas on 52 kyynärää korkea ja 3 ½ kyynärää paksu; sen jalka on 11 kyynärää nelikulmaan. 18 kuukautta teki 275 miestä työtä patsaan hakkuussa, ja kallis silta täytyi rakentaa juuri sitä varten, että se saatiin tuoduksi laivaan. Pystyyn saatuna oli se maksanut enemmän kuin 600,000 markkaa meidän rahassa.
Vuonna 1847 tapahtui, että kivilohkareilla lastattu laiva tuli salmen suulla haaksirikkoon. Aina siitä asti on siinä uusi kallio vedenpinnasta yläällä. Se oli Pietariin vietävä kivimöhkäre, jota ei ole voitu saada ylös.