Maamme kirja: 34. Luonnon-mullistus
| 33. Imatra | 34. Luonnon-mullistus. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
35. Laatokka |
Moni luulee, että tämä maa on sellainen kuin se on aina ollut, ja että se on aina sellaisena pysyvä kuin se nyt on. Mutta välistä näyttää Jumala meille, kuinka maanpinta muuttuu aineiden voimalla.
Kun Vuoksi on syöksenyt vetensä Imatraa myöten alas, murtaa se tieltänsä eteenpäin monien koskien ja väkevien putousten läpi. Se mutkistuu sitte itään päin; mutta alapuoleisessa juoksussaan vetää se niin paljon vettä, ettei se jaksa kaikkea niellä, vaan laskee osan sitä sivuillaan oleviin vesiin ja järviin. Yksi näistä vesistä, noin 9 ja 10 peninkulman päässä Vuoksen niskasta Saimassa, on Suvanto ja se oli ei monta vuotta jälkeenpäin liki 4 peninkulmaa pitkä sekä hyvin syvä. Suvanto laski silloin vetensä Vuoksen kannaksen poikki, joka kutsutaan Kiviniemeksi. Mutta itäänpäin ulottui Suvanto liki Laatokan rantaa, josta suuresta vedestä sen sulki ainoastaan 500 kyynärää pitkä ja 20 kyynärää leveä hiekkasärkkä Taipaleen kylän luona.
Suvannon juoksuväylä Kiviniemen luona oli matala, ja siitä tapahtui, että sen vesi nousi keveällä hyvin korkealle ja vahingoitti talollisen niittyjä. Nämä olivat usein olleet aikeessa kaivaa Taipaleen särkän läpi, laskeakseen Suvantoa.
V. 1818 keväällä oli vesi Suvannossa niin yläällä, että se tuli piamite särkän laidalle, ja toisella puolella särkkää seisoi Laatokan vesi 8 syltä alempana. Tässä luulivat talonpojat olevan hyvän tilan laskea jonkun osan Suvannon liikaa vettä ja saada niittynsä kuiviksi. Taipaleen kylän miehet tarttuivat lapioihinsa, eikä kauan viipynytkään, ennenkuin olivat kaivaneet pienen uran särkän poikki. Suvannon vesi alkoi kohta juosta pitkin uraa Laatokkaan. Talonpojista oli tämä hyödyllistä ja lysti, he ihastuivat tästä pienestä juoksevasta urasta ja menivät tyytyväisinä kotiinsa. Tämä tapahtui Yrjön päivän iltana.
Mutta pian alkoi vesi leikata itselleen aina leveämpää uraa löyhään hiekkaan. Jota leveämmäksi ura tuli, sitä enemmän juoksi siihen vettä, joka sai vauhdin jyrkkää rinnettä myöten Laatokkaan. Muutaman tiiman kuluessa oli siinä pauhaava koski, joka tuli joka minuuti suuremmaksi ja repi mukaansa kappaleittain maata hiekkasärkästä. Talonpojat kuulivat pauhinan ja kummastelivat mitä se olisi. Pian havaitsivatkin he vaaran, ja olisivat he tukkineet kosken, mutta sepä olikin myöhäistä. Siihen tuli hirmuinen käski. Suvannon tyven pinta muuttui kohta hiljaisesta virrasta hyökyväksi joeksi, joka raivokkaassa vauhdissaan repi mukaansa satavuotisia petäjiä, kiviä, savea ja monta huonetta. Eipä tullut unta tänä yönä väen silmiin.
Muuan talonpoika nousi tupansa katolle ja tuskin ennätti sieltä alas, ennenkuin koski vei tuvan ja ainoastaan kukon kuultiin laulavan sen jäännöksillä kaukana Laatokassa. Toinen talonpoika yläpuolella Suvantoa ei tietänyt mitään tästä tapauksesta, kun hän aamulla meni aitaamaan peltoansa rannalla, Eineelle piti aidan olla valmiina, mutta vaikka kuinka hän vielä kokikin panna aitaansa, eipä päässyt koskaan rantaan, sillä ranta pakeni edestä aina etemmä pois. Suvanto tyhjeni vuorokaudessa, niin että ainoastaan syvin lätäkkö jäi jälelle. Koko muu järvi oli muuttunut joeksi, joka vähitellen tuli liki peninkulmaa pitkäksi ja 75 jalkaa leveäksi vanhaan järven pohjaan. Suvannon entinen laskujuova Kiviniemen tykönä kuivui. Kaloja pesähtyi kuoppiin ja otettiin käsin kiinni. Mutaiset rannat muuttuivat kasvaviksi niityiksi. Asuinhuoneita rakennettiin siihen, missä vesi ennen oli kahta syltää syvänä. Suvannon entisestä pohjasta löydettiin monta ennen kadonnutta kappaletta ja kantojakin, josta oli nähtävä järven jo kerran ennenkin olleen kuivana.
Mutta ehkä Suvanto näin paljo putosi, oli syvin osa siitä, mitä vielä oli jälellä, 10 kyynärätä alempana kuin Vuoksen pinta toisella puolella Kiviniemen kannasta. Vuoksen liika vesi teki ympärillä olevat tienoot vesiperäisiksi, ja siksi päätettiin taas johdattaa joku osa vettä Suvannon läpitse juoksemaan. Tätä varten tarvittiin ainoastaan kaivaa Kiviniemen kannas läpi, joka on 375 kyynärää leveä. Ja tämä tehtiin suuremmalla viisaudella ja varovaisuudella kuin Taipaleen miesten työ. Ensin otettiin pois kannaksen ylimmäinen maakerta 6 kyynärän korkeudelta. Sitte kaivettiin joukko pieniä uria Vuoksesta vähäiseen järveen nimeltä Kotilampi. Nämät urat annettiin veden vähitellen syventää, ja 17 päivänä syyskuuta puolen päivän aikana otettiin sulut pois. Kolmetuhatta katsojata seisoi uteliaana rannalla, mutta he pettyivät odotuksessaan, sillä vesi juoksi hiljoilleen uria myöten. Vasta yöllä tuli koski kovemmaksi, nyt vei se suuria maakappaleita muassaan ulos Suvannon läpitse, sen sijaan kuin Suvanto ennen virtasi ulos Vuoksen kautta. Koko Suvanto muuttui siis Taipaleen virran kanssa uudeksi Vuoksen laskun suuksi, ja virran entiset laskunhaarat paljo pienenivät. Niin ovat ihmisten kädet osottaneet tien luonnonvoimille ja kokonaan muuttaneet tienoon entisen näön.