Maamme kirja: 15. Maakunnista

15. Maakunnista.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Oli kerran urhollinen sotapällikkö, hän oli saanut suuren voiton sodassa, ja kuningas sanoi hänelle: valitse itsellesi paras ja ihanin maakunta Suomessa, minä annan sinulle sen. Sotapäällikkö kiitti kuningasta ja matkusti Suomeen valitsemaan osaansa. Mutta kun hän ei tuntenut maata, meni hän suurille markkinoille, joilla oli paljo kansaa koolla kaikista maanosista, ja lupasi palkinnon sille, joka voisi osoittaa hänelle paraan ja ihanimman maakunnan.

Hänen luoksensa tulikin monta erilaista seuduista, ja jokainen kiitti omaa kotitienottaan paraaksi. Herra, sanoi pienoinen nahkapuvussa oleva mies, mahdotonta on löytääksesi parempata ja ihanimpata maata kuin Lapinmaa on. Se on korkein pohjassa Maanselän tunturien ja Jäämeren välillä. Meillä on siellä avara näkö-ala äärettömien soiden ja korkeiden tunturien kukkulain ylitse Inarin järven ympärillä. Etkö ole kuullut meidän talviemme kauniista revontulista ja meidän auringostamme, joka ei koskaan laskeu kesällä? Valitse siis Lapinmaa, sillä se on niin mieluinen, että se on jaettu neljän valtakunnan ja maan välillä, nimittäin Venäjän, Suomen, Ruotsin ja Norjan.

– Mitä Lapinmaassa on muuta kuin sääskiä ja susia? sanoi eräs toinen mies, ja hän seisoi siinä haaralla jaloin, juuri kuin hän olisi mielinyt sauvoa ylös koskea. Sinuna, herra, minä valitsisin Pohjanmaan, jos mielit saada suurta ja hedelmällistä maata Maanselästä aina Pohjanlahden rannikkomaiden keskustaan asti. Siellä meillä on sellaisia järviä ja virtoja kuin Kemin- ja Oulunjoet; tunnetko lohiamme? Etempänä etelässä päin on meillä kauniita viljeltyä vainioita, jokainen talollisen kartano on herrastalon näköinen, ja jokainen satama on täynnä laivoja. Olethan kuullut puhuttavan Isonkyrön pellosta ja Limingan niitystä?

– Mitä sinä teet tuolla suurella, yksimuotoisella tasamaalla? muistutti eräs nokinen seppä. Ennenhän valinnet Satakunnan; silloin hallitset kauniinta maata, pitkän, sinertävän Näsijärven rannoilta aina hiekkarannikkoon asti, jossa Kokemäenjoki juoksee Pohjanlahteen. Kaikkia mitä mielesi halaa, vaikkapa rautanauloja tahi myllynkiviä, saat siellä, ja veneesi juoksee kirkasta vettä myöten aina mereen asti.

– Mitähän tuokin tietää merestä? penäsi muuan merimies, seisoen notkuvilla säärillään. Herra, jos sinulla on uskallusta koetella avarata mertä, niin valitse Aalanti! Siellä löydät monta tuhatta harmaata kalliota, viheriäisiä saaria, valkeita purjeita ja sinertäviä aaltoja. Ei mitään voi verrata meidän uljaasen saaristoomme, joka kesät ja talvet seisoo lujana myrskyissä Itämertä vastaan.

Tämän kuulu eräs puutarhan-hoitaja, nojaten rautaharavatansa vasten, ja sanoi sotapäällikölle: elä anna merimiehen houkutella itseäsi hänen epävakaiselle merelleen ja hedelmättömille kallioilleen. Etsi ennen hyviä satamia, rikkaita saaristoja ja niiden sisäpuolella hedelmällistä mannermaata, jossa puuomenat ja kirsimarjat kypsyvät, jossa jokainen kenttä on puutarhana, jokainen kaupunki satukirjana, jokainen herrastalo muistomerkkinä ja jokainen kirkko urhollisten hautana. Minä kehoitan sinua, herra, valitsemaan Suomen.

Sotapäällikkö sanoi: ettekö te kaikki ole Suomesta?

– Olemme, sanoi puutarhan-hoitaja; niin kutsutaan kaikki nämä maakunnat yhteisellä nimellä. Mutta ennen muinoin kutsuttiin ainoastaan sitä aluetta Suomeksi, joka oli maan länsi-eteläisessä kolkassa molemmin puolin Auranjokea. Nyt kutsutaan tätä maakuntaa Varsinais-Suomeksi, ettei se tulisi sekaantuneeksi koko maahan.

– Se aika on ohitse, kuin Turunmaa oli paras, säisti siihen eräs mahtava rusthollari. Jos, herra, etsit parasta, valinnet Uudenmaan. Me olemme rikkaimmat, ja koko tienoomme pohjapuolella olevasta Salpausselästä etäläpuolella olevaan Suomenlahteen asti on viljavainio ja huvitarha. Meillä on sekä vuoria että vesiä, saaristoja, virtoja, sellaisia kuin Kyminjoki, merenlahtia kuin Pohjanlahti, niemiä kuin Hankoniemi; meillä on vuorikaivoksia, laivoja, verstaita, herraskartanoita, satamia ja linnoja. Ei mitään tässä maassa voi verrata Uuteen-maahan.

– Kuuleppa tuota! huudahti eräs ajaja, joka seisoi pitkässä takissaan kuormansa vieressä torilla. Koko Uusmaa mahtuu yhteen Karjalan kolkkaan. Herra, tahdotko sellaista maata, jossa aurinko nousee? Tahdotko soutaa kahden meren, Suomenlahden ja Laatokan meren rannoilla? Tahdotko saada monta tuhatta vuorenkukkulata, vesiä, koskia, myllyjä, tahi sellaisen valtavan virran kuin Vuoksi on; tahdotko kuunnella vanhoja runoja; tahdotko polttaa kaskea äärettömän laajoissa erämaissa ja sahauttaa lankkuja synkissä petäjiköissä, niin kehoitan sinua valitsemaan Karjalan, sillä ei mitään muuta maata voi tähän verrata.

– Minua inhottaa alinomaa kuullessani puhuttavan merestä, lausui eräs puhelias ja varakas voinkauppias. Mitä me merellä teemme, me purjehdimme kolmekymmentä peninkulmaa vesistä vesiin? Herra , jos kerran näkisit Saiman kimaltelevan auringon paisteessa ja kuulisit Imatran etäisen pauhinan ja katselisit ihanoita maansisäisiä saaristojamme korkealta Punkaharjun selältä, etpä koskaan valitsisi muuta kuin Savonmaan. Nyt en haastele mitään karjalaumoistamme, halmeistamme ja sahoistamme, mutta oletko kuullut meidän nykyisiä laulujamme?

Viimmein tuli vanha yksitotinen karhuntappaja ja sanoi sotapäällikölle: kyllä havaitsen aina tulevani kovin myöhään; mutta se on parasta, mitä viimmeistä. Etsinet lyhty kädessä koko maassamme, ja koskaan et löytäne parempaa palaa, kuin Hämeenmaa on. Sellaisia pellavasmaita, peltovainioita, kankaita ja komeita kukkuloita et löydä koko mailmassa. Päijänteen ja Vanajaveden välillä saatat poimia pähkinöitä. Aina olen tuntenut sydämen niissä olevan paremman kuin kuoren, ja Hämeenmaa on maan sydän; jäännökset ovat kuoria. Voit valita mielesi mukaan.

Urhollinen sotapäällikkö naurahti ja sanoi: olen kuullut kyllikseni. Teidän maassanne on kahdeksan maakuntaa: Hämeenmaa, Savonmaa, Karjala, Uusmaa, Varsinais-Suomi, Aalanti, Satakunta, Pohjanmaa ja vielä lisäksi Lapinmaa, jota ei lueta maakuntien sekaan, siksi että se kuuluu neljään maahan. Miten voin minä valita niistä, kun kaikkia kiitetään parhaaksi? Minä rukoilen kuningasta lahjoittamaan itselleni kallion Aalannin saaristosta ja rakennuttamaan itselleni siihen huoneen. Silloin tuotan minä rakennusmestarin Pohjanmaalta, leipäni Uudelta-maalta, voini Savonmaasta, puuomenani Varsinais-Suomesta, hevoseni Karjalasta, pellavani Hämeenmaasta, rautani Satakunnasta, turkkini Lapinmaasta ja ystäväni maakunnista. Enkä ole valinnut oikein?

Kylläpä vain, sitä ei voi kukaan aivan tarkoin tietää, vastasi markkina-väki.