Maamme kirja: 141. Suomen herttua Juhana

141. Suomen herttua Juhana Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius

Ruotsin kuninkaat olivat ennen vanhaan olleet kansan valitsemia, mutta nyt oli kruunu tullut Vaasan suvulle perinnäiseksi. Kuningas Kustaa l:llä oli neljä poikaa ja neljä tytärtä. Vanhin poika, Eerik, peri valtakunnan; nuoremmat pojat saivat kukin maakuntia herttuakunnikseen. Kuningas rakasti enimmin toista poikaansa Juhanaa ja antoi hänelle suuren osan Suomea. Juhana herttua sai hallita ja hoitaa lainkäyttöä Suomessa, mutta koska tämä maa oli osa Ruotsin valtakuntaa, täytyi hänen pitää Ruotsin kuningasta päämiehenään.

Tämä viimeinen kohta ei miellyttänyt Juhanaa. Tämä oppinut, komea, nuori 20-vuotias prinssi tahtoi olla oma käskijänsä ja saada oman valtakunnan. Senvuoksi hän etsi rikasta morsianta ja saikin omakseen prinsessa Katariinan, jonka veli oli Puolan kuninkaana, ja jolla sukunsa mukaan oli lisänimenä Jagellonica. Myöhään syksyllä vuonna 1562 Juhana toi tämän ihanan Suomen herttuattaren Turkuun ja piti Turun linnassa loistavaa hovia.

Kustaa kuningas oli jo kuollut, ja Eerik XIV oli kuninkaana Ruotsissa. Eerik oli epäluuloinen, Juhana oli kunnianhimoinen; molemmat veljekset vihasivat, pelkäsivät ja epäilivät toisiansa. Ruotsi oli joutunut sotaan Puolaa vastaan. Liivinmaasta, jonka kumpikin tahtoi valloittaa; mutta Juhana herttua oli salaa lankonsa, Puolan kuninkaan, puolella. Eerik kuningas vihastui, haastoi Juhana veljensä tilinteolle valtakunnan säätyjen eteen Tukholmaan ja, kun hän ei tätä käskyä noudattanut, tuomitutti hänet valtakunnan kavaltajana kuolemaan.

Silloin Juhana herttua varustautui vastarintaan ja toivoi saavansa apua Puolasta. Kesäkuussa v. 1563 kokoontui paljon väkeä Turkuun Heikin-markkinoille. Juhana herttua piti suomenkielellä puheen kokoontuneelle kansalle, soimasi ankarin sanoin Eerik kuningasta ja kehoitti suomalaisia vapauttamaan maansa Ruotsin ylivallasta. Tähän hän lupasi Puolan apua, ja moni huusi ensi innossaan siihen suostuvansa, mutta katui sitten, ja viisaat kansalaiset pitivät Ruotsin valtaa parempana kuin puolalaista.

Viikon kuluttua saapui Eerik kuninkaan sotajoukko Turun linnaa piirittämään. Juhana herttua puolustautui elokuuhun asti ja seisoi joka päivä linnan tornissa kaukoputkellaan tähystämässä, milloin Puolan laivaston valkeita purjeita alkaisi näkyä Turun edustalla. Laivastoa ei kuulunut, ja linnan varusväki alkoi joutua epätoivoon. Vanha tarina kertoo Eerik kuninkaan väen eräänä iltana sitoneen hevosen selkään oikia ja risukimppuja, sytyttäneen oljet palamaan ja ajaneen palavan hevosen juoksemaan pitkin Hevoskaria, joka on vähän matkan päässä linnasta. Oli pimeä, ja kaikki linnan muureilla olevat vahdit riensivät sille puolelle, ihmetellen tuota kiitävää tulta. SilI'aikaa sanotaan kuninkaan väen toiselta puolelta kiivenneen muureille ja valloittaneen linnan. Mutta aikakirjat kertovat, että kun herttua turhaan oli puolalaisia odottanut ja hänen oma väkensä alkoi hänestä luopua, hänen viimein oli pakko aukaista linnan portit kuninkaan väelle. Tämä tapahtui elokuussa vuonna 1563.

Juhana herttua ja Katariina herttuatar vietiin vankeina Ruotsiin ja suljettiin Gripsholman linnaan. Eerik kuninkaalla oli häijy neuvonantaja, nimeltä Yrjö Pietarinpoika. Kun tämä tarjosi herttuattarelle vapauden ja ruhtinaallisen eläkkeen, jos hän luopuisi puolisostaan, näytti ruhtinatar vihkiimäsormustaan, johon oli piirretty: "Kuolema yksin meidät erottaa." Sitten hän seurasi vapaaehtoisesti herttuata vankeuteen. Herttuan täytyi omin silmin katsella, kuinka kuninkaan julma koto kohtasi hänen puoluelaisiaan, ja siihen loppui Juhana herttuan hallitus Suomessa.