Maamies pellollaan

Maamies pellollaan. Kirjoittanut Eero Eerola

Huokuvat hartaat suviset tuulet,

tuutivat tähkiä hiljaa,

paistaa päällä päivyen kehrä,

nostavi nuorta viljaa.

Tulevat niityltä tuhannet tuoksut

– oi tätä kesää kultaa,

oi tätä Suomeni suvea suurta,

oi tätä pellon multaa!

Tää mun on iloni, tää mun on eloni,

täällä mun muistoni armaat,

asteli näitä jo taatani taata –

muistan ne hapset harmaat.

Täälläpä löin minä lapsosen leikin,

kuljin paimenna tuolla

laitumen tietä ja mäkeä, vuorta,

toitotin torvea suolla.

Upotin tänne ma voimani parhaan

syvään auran vakoon,

tänne ma kylvin toivoni touon

mullan rakkaan rakoon.

Tuolla mun pirttini pienoinen...

oi, katso, kuinka ne kaulaa

pyhät pihlajapuut sitä oksillaan,

kas, siellä mun sirkkuni laulaa.

Täällä mun onneni, täällä mun murheeni,

päiväni ilon ja huolen.

Ja huolet ne auralla kätkee ain,

siin’ uskossa elän ja kuolen.

Lähde: Eerola, Eero 1913: Peltojen päivä: runoja. K. J. Gummerus O.y., Jyväskylä.