Maailman valkeus (Franzén)
Maailman valkeus. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- »Hämärään nyt peittyy salo:
- Piilee suuri maailman valo
- taakse vuoren mahdikkaan.
- Unissa vain muuta maata
- näemme; emme nähdä saata
- aurinkoa piilossaan.
- Muinoin aaltoon korkealta
- peilasi se taivahalta
- jumalaiset kasvonsa;
- ja sen säteet purppuraiset
- hohtaa vielä loistavaiset
- tuolla idän vuorilla».
- Täten tuumi efemääri
- – illan laps, mi eli, hääri
- jonkun himmin tunnin vaan –,
- aiottuaan tunturille;
- mutta matka pitkä sille:
- raukes ruohoon huokaamaan.
- Tuli yö, ja tuhansia
- tähtösiä tuikkivia
- taivaalla hän huomasi.
- »Jumalat!» hän kunnioittain
- huus – mut moninaisuus voittain
- hänen näköns eksytti.
- »Ken tuo suuri tuolta tullee?
- Kas, kuin sieluun, mieleen mulle
- riemua sen tulo toi!
- Aurinko, min unhotimme,
- lauhkeasti silmihimme
- loistat: katsella sua voi».
- Kuu se oli, vaan sen valo
- oli päivän. Samoin jalo
- Isä Pojass’ ilmaikse.
- Valo valosta! Yön vallan
- poistit. Isän kaikkivallan
- Sinussa me näemme.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.