Ma kuolisin – – –

Ma kuolisin – – – Kirjoittanut Georg Herwegh

M a  k u o l i s i n  k u n  i l t a  k u l t i n e e n ,

Ja niinkuin päivyt kalvet-koitollansa –

Suloa voi, näin vaipua uneen! –

Syliin ijäisyyden vajoisin kanssa.

M a  k u o l i s i n  k u n  t ä h t i  t a i v a h a n ,

Heloittain hohtavilla loistehilla;

Niin tyyneen toivoisinki hukkuvan

Sinertävillä taivahan selillä.

M a  k u o l i s i n  k u n  t u o k s u  k u k k i e n ,

Hajahtaen povesta ruusukaisen

Kohottimilla kukka-ilmojen

Uhriksi alttarille Taivahaisen.

M a  k u o l i s i n  k u n  k a s t e  l a k s o s s a ,

Jot’ aamuliekit lemmitellä soisi.

Voi, jos kun häntä, päivä polttava

Kyllästynyttä sieluanki joisi!

M a  k u o l i s i n  k u n  s o i n t i  t a u k o a a 

Kielillä kaikuvilla kanteloisen,

Ja tuskin vasken vallasta vapaa

Rinnassa haihtuu soittajan iloisen.

Et kuolla saa kun ilta kultineen,

Et huku tyyneen tähtien tavalla,

Et vaivu niinkuin kukkanen uneen,

Sula ei sielusikkana sulalla.

Sa kuolet kyllä tuiki tummahan,

Kun murhe murti voimasi esinnä;

Sa luonnon näet sulasti nukkuvan,

Rikkoihin riutuminen ihmis-rinnan.

S–la.

Lähde: Suometar 23.1.1857.