Ma kammon

Ma kammon. Kirjoittanut Oskar Uotila

Ma kammon kaupunkeja isoja

Ja niiden ylöllistä prameutta

Ja jokayöllisiä kisoja

Ja väsyneiden silmäin sameutta;

Kaupungin kasarmeja, katuja,

Sen kiiltävätä kuorisivistystä,

Sen hyörinää ja pihkalatuja,

Sen työtä, liukasta, vaan epäkystä.

Mut maalla toimehes kun heräjät,

Oi, kuink’on olo luonteva ja virkas;

Koi silaa metsät, pihat, veräjät,

Ja ylläs kaareilevi taivas kirkas.

Siell’ ihanasti järvi päilyilee,

Siell’ aukee etees näköala loitto;

Maa tuoksuaa ja lehti häilyilee,

Etäältä raikuu paimentorven soitto.

Ja vanhat uhrikuuset humajaa,

Kun päivän nousten länsi alkaa tuulla;

Nyt vankka hongistokin äänen saa,

Ah, kieltä sen sois haudastaankin kuulla.

Se kohaa korvaan aikaa lapsuuden,

Sen leikkejä, sen hilpeätä mieltä

Ja vihannuutta maamme kaunoisen,

Sen sulosointuvata äidinkieltä.

Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.