Mässääjät
Mässääjät Kirjoittanut Hilda Käkikoski |
- Kun muinoin Baabelin valtias
- ilomaljoja linnassa joi,
- nous’ virrasta Persian kuningas
- ja murhan huudot soi.
- Ja Baabelin linna loistokas
- nous’ liekkinä ilmahan yön
- ja juomari-kansa ja -ruhtinas
- oli uhrina hirmutyön. –
- Tämä kauhea kertomus kulkenut
- on kansasta kansahan.
- Sit’ on inholla, kammoen kuunnellut
- myös nuoriso Pohjolan.
- Nämä nuoret on heimoa – kansan sen,
- jok’ ol’ vahtina Suomenmaan,
- kun luodit lens’, maa hurmeinen
- soi pettua, hautoja vaan.
- Tämä kansa, ne kunnon vanhukset
- usein rääsyissä voittivat.
- No ei velttoina viinasta horjuneet,
- vaan raittiina valvoivat.
- Ja valppaudellahan vanhat nuo
- valon saattavat kansalleen,
- näin nostivat Suomen sorrostaan,
- maan säästivät lapsilleen.
- Ja se maa oli Pohjolan parhain maa,
- tuhatvetten ja metsäin maa,
- ja metsistä raivatut rintamaat
- täys’ viljaa valkenevaa.
- Mutta lapset – ne raateli metsäin puut,
- ne vaihtaen rihkamiin
- ja polttivat viinaksi viljat maan
- ja juopuivat juovuksiin.
- Ja kun nuoriso mässäsi parhaillaan,
- tuli kansahan kauhistus –
- ei lausuu tohdi ainoakaan
- mitä tietääpi aavistus...
- Ylös, nuoriso, miehet ja naiset myös!
- Pois rihkamat, juoppous pois!
- Niin ett’ei kohtalo Suomenmaan
- kuni Baabelin kansan ois!
Lähde: Pieni helmivyö: Suomen runoja koulunuorisolle. 1895. Werner Söderström, Porvoo.