Mä laulan, Jumala, rakkauttas

49. Mä laulan, Jumala, rakkauttas.

Kirjoittanut Simo Korpela


Mä laulan, Jumala, rakkauttas,
Mä laulan autuuden rikkauttas,
Mä laulan, että se tunnettais,
Niin että kylmäkin lämpeis mieli
Ja kankeampikin ihmiskieli
Jo kiitos-äänehen kiinni sais.
Mä nautin, Jumala, rakkauttas,
Ma nautin autuuden rikkauttas
Jo keskell’ elämän erämaan.
Sä olet suojani synkäss’ yössä,
Sä tuet kättäni päivän työssä
Ja ohjaat jalkani oikeaan.
Sä uupuessani annat voimaa,
Ja enkeleittesi vartioimaa
Mä tietä turvassa käydä voin.
Jos eksyn korpehen Kaanaan tieltä,
Sä sylissäs minut kannat sieltä
Pois suusta vaarain ja vaurioin.
Kun synnin syyttehet sielun varjoo,
Sä rauhan tuot, apus tuskaan tarjoot
Ja kuolon virrasta tempaat pois.
Sä huuhdot sieluni totuudessa,
Ett’ epäilyksettä, vakuudessa
Se elon myrskyissä kestää vois.
Kun mailma viekkaasti houkutellen
Mua vetää turmion lähtehellen,
Sun sanas vaarasta varoittaa.
Kun suuret luulot mun korottaapi,
Mun alas vitsasi pudottaapi,
Voidakses itse mun korottaa.
Näin lohdutellen ja nuhteit’ antain
Mua milloin kaataen, milloin kantain
Sun armohenkesi kotiin vie.
Näin kulkein hellässä hoidossasi
Saan usein maistaa jo autuuttasi.
Täys’ autuus alkaa, kun päättyy tie.


Lähde: Korpela, Simo 1904: 75 virttä. Werner Söderström, Porvoo.