Luonnon kirja/Luku 5

Kaloista
Luonnonkirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Wiides Luku.

Kaloista.

Antti ja Liisa seurasivat eräänä päivänä vanhaa Simunaa, joka souteli veneellä merellä. Siinä laski Simuna verkkojaan ja sai monta kalaa. Kauvan ne eivät olleet veneessä, ennenkuin kuolivat. Miksikä, sanoi Antti, kalat kuolevat vedestä ylös otettuina? Siksi, sanoi Simuna, että kalat hengittävät vettä suullaan ja päästävät sen kitasistaan takasin ulos. Vedessä on juuri niin paljo ilmaa, kuin kalat sitä tarvitsevat. Kaloilta, vedestä ylös otettuina, kuivavat kitaiset. Ja silloin kuolevat kalat, juurikuin maa-eläimet kuolevat vedessä, kun eivät voi siinä hengittää.

Liisa sanoi: miksikä ei kala saata valittaa, kun sille tehdään pahaa? Simuna vastasi: se on mykkä, siksi että kaikkien eläinten ääni tulee keuhkoissa olevasta ilmasta. Ja kalalla ei ole keuhkoja. Se elää ja kuolee äänetönnä. Sentähdenpä sillä lieneekin niin vähä huolta vertaisistaan. Ei kalalla ole isää eikä äitiä, ei puolisoa eikä lasta, jota se rakastaa. Ei sillä ole veljeä eikä ystävää; ei sillä ole pesää eikä vuodetta. Sillä on ainoasti muutamia paikkoja, joissa se mieluisemmasti oleskelee. Mutta jos yhtä hätyytetään, eivät toiset tule koskaan sen apuun. Pyrstöllään ja evillään liikuttelee se nopeasti liukasta ruumistaan vedessä. Monella kalalla on kylmäverisessä ruumiissa rakko ilmaa täynnä, joka pitää sitä tarpeeksi yläällä, ettei se painu. Naaraskalain laskettua mätinsä rannoille ja koiraskalain juoksutettua maitinsa mädin sekaan, eivät he enää huoli sikiöistään. Aurinko lämmittää mätiä. Sikiöt matavat itse siitä pois ja hoitavat itsensä pieninä ollessaan. Ne syövät vesikasvuin siemeniä ja nokkivat sääskiä, jotka liehuvat veden pinnassa. Pian tulee niistä monta ahnasta petoa. Sitten iskevät he terävillä hampaillaan pienempiä kaloja ja nielevät ne pureskelematta. Kaloista on ihmisille suuri hyöty, sentähden niitä paljo pyydetään ja mieluisesti syödään.

Pysähdytäänpä tähän, sanoi Antti. Tässä juoksee tuo kirkas virta suureen mereen. Tässä näemme sekä suolattoman veden kaloja että suolaisen veden kaloja. Ja muutamat elävät välistä suolattomassa vedessä, välistä suolaisessa vedessä. Tässä uipi _rustokaloja_, joilla ei ole oikeita luita ruumiissa, vaan ainoastaan rustoja. Liisa sanoi: varo itseäsi, veljeni; tuolla uipi käärme. Antti sanoi: ei se ole käärme. _Nahkiainenhan_ tuo on, joka saattaa imeytä käteesi kiinni ja jolla on kitaisten sijassa seitsemän ilmanreikää kummallakin puolella. Simuna sanoi: tunnen kyllä useita rustokaloja; mutta ei niitä ole monta. Näetkö tuota suurta kalaa, jolla on pitkä hampaaton turpa? Se on musta _sampi_, jonka mädistä saadaan makeaa kaviaria. Ja kaukana tuolla valtameressä vaanii ahnas _hai_, joka synnyttää eläviä sikiöitä ja jota kutsutaan meren tiikeriksi. Hyvä on, ettei sitä ole täällä meidän meressä.

Ne, jotka nyt tulevat, ovat _ruotokaloja_, sanoi Simuna. Niillä on oikea selkäranka ja kylkiruodot. Ne jaetaan myös _suomukaloihin_ ja _nahkakaloihin_. Tässä luikertelee _ankerias_, joka on kovin liukas käsissä pysymään ja on enemmän kuin mikään muu kala käärmeen näköinen. Öillä mataa se kosteassa ruohossa ylös hernemaihin. Tässä on _turska_ ja _saita_, jotka saatuina kuivataan päiväpaisteessa ja tehdään lipeäkalaksi jouluksi. Tässä on _made_, niiden heimolainen, hienone ja makeine mätineen. Pohjamudassa makaa kiero _pallas_ eli _maariankala_, jonka silmät ovat yhdellä puolella ruumista. Tässä on _ahven_, jota kaikki poikaset mielellään onkivat. Tässä näet hopeannäköisen _kuhan_ ja ahnaan _kiiskin_ leveine suineen ja paksuine kinoineen. Tässä uipi pieni piikkinen _rautunen_ ja kaunis _makrilli_ ja ilkeä, mutta hyvänmakuinen _simppu_, jolla on ruma ja iso pää. Tässä on _säkiä eli monni_, suurin kaikista suolattoman veden kaloista. Koskea ylös lähättäyy voimakkaalla pyrstöllään kaunis _lohi_, joka on ylevin vettemme kaloista. Sen vieressä uivat heimolaisensa _taimen, rautulohi, kuore_ ja hyvänmakuinen _siika_. Niinkuin lohikin, menee se virtoja ylöspäin kutemaan suolattomassa vedessä.

Täällä pyytää saalista virtain susi, ahnas _hauki_, joka usein nielee vertaisiaan ja omia sikiöitään. Tässä menee parvi, jossa on miljonittain _sillejä_ kerroksissa päälletysten. Silli muuttaa kauvas suuriin meriin, joihin lukemattomia kalastajia ja merenpetoja niitä ajaavat. Ainoastaan harvoin tulee se maamme rannoille. Sen sijaan on meillä täällä sen velipuoli _silakka_ ja sen pieni heimolainen _kilosilakka_, jotka, niinkuin sillikin, suolataan nelikoihin ja tulevat monen ihmisen ruuaksi.

Potkeppa nuottasi mereen ja vedä hyvä apaja, sillä täällä tulee jo parvi turvattomia _kiiltokaloja_, jotka usein käyvät isompain saaliiksi. Tässä uipi _toutain_, jota rikkaat ihmiset elättävät lammikoissa. _Kouri_ tulee; se on se, joka asuu mutaisessa järvessä. Jopa jäit nuottaani, leveä _lahna_! Tuolla lentää kalalokki. Varo itseäsi sen kourista sinä kullalta välkkyvä _sorva_! Varo itseäsi hauvilta, punasilmänen _särki_! Kuka läiskyttää niin tiheään tuolla kaukana veden pinnassa? Se on iloinen _säynäjä_ punasine evineen ja köyryine niskoineen. Tuolla välkkyy pieni hopeanvalkoinen _salakka_, joka uida kieruilee veden pinnassa auringon paisteessa illalla. Pyydä minulle, sanoi Liisa, elävä salakka. Minä vien sen huviksi vieraalleni. Kotona kamarissamme on meillä _kultakala_ lasi-astiassa vedessä. Se on tuotu tänne laivalla kaukaisista maailman-osista.

Kalat, sanoi Simuna, ovat juurikuin kotoisin toisista maailman-osista veden valtakunnissa. Ne eivät ymmärrä meitä, jotka asumme täällä selvässä ilmassa. Ja me ymmärrämme ainoastaan hyvin vähä heidän elämästään synkässä syvyydessä. Mutta me ymmärrämme Jumalan tahtovan täyttää kaikkia maailman paikkoja elävillä olennoilla, jotka siellä todistavat hänen kaikkivallastaan ja viisaudestaan. Ja koska vesi peittää niin suuria maan-aloja, ajattelemme iloisina: eivät nämäkään avarat alueet ole autioina Jumalan ihanassa luonnossa. Sielläkin ylistävät Jumalan pyhää nimeä hänen luodut tekonsa.

Hai.

Suurin hai on viittätoista kyynärää pitkä ja kutsutaan ihmisten syöjäksi. Sen kita on hyvin iso. Leukainsa aukaistua voipi hän niellä täysikasvuisen miehen, ja koira saattaa kontata sisälle ja ulos hänen vatsassansa. Norjalaisen kalastajan nieli hai. Kahden päivän perästä saatiin sama hai. Kalastaja oli täysissä vaatteissa ja kuolleena hain vatsassa. Itä-Intiassa hyppäsi muutamia merimiehiä englantilais-laivasta mereen uimaan. Varsin tätä varten panivat he vahdin. Vahtipa huusi: hai tulee. Kohta hyökäsivät kaikki veneesen. Mutta viimeinen merimies pääsi ainoasti puoleksi ylös, kun hai jo ennätti purra häneltä molemmat jalat poikki, niin että hän kuoli. Merimiehellä oli hyvä ystävä, jonka sydämeen koski tämä tapaus kovasti. Hän sieppasi puukon, hyppäsi mereen, sukelti hain vatsan alle ja paiskasi puukon sen ruumiisen. Hirmuisesti pieksi peto aaltoja pitkällä pyrstöllään. Mutta viimein nähtiin sen veren juoksevan kuiviin, hain kääntyvän kylelleen ja kuolevan.

Hauki.

Haita pyydetään isoilla rautakoukuilla, joita se nielee, kun niissä on läskiä syöttinä. Haukeja pyydetään messinkikoukuilla, joihin pannaan pieni kala syötiksi. Usein, hauvin saatua, on sen vatsassa pienempi hauki. Pienemmän hauvin sisässä on ahven. Ahvenen vatsassa on salakka. Niin tulee heikompi väkevämmän saaliiksi. Hauki tarttuu ahneesti kiinni kaikkiin, jotka kiiltävät. Usein keinotellaan se tarttumaan koukkuun, jota vedetään veneen perässä pantuna kirkkaasen messinkipalaseen kiini. Monta satua on haukiloista, jotka ovat nielleet kultasormuksia, joita on nakattu mereen. Oulusta purjehti kerran laiva etelään päin. Kolmen päivän perästä sen lähdettyä osti laivan omistaja saadun hauvin. Kun hauki oli perattu päivälliskeitoksi, löydettiin sen vatsasta hopealusikka, johon oli merkitty laivan nimi. Hyvin mielipahoilleen meni laivan omistaja, sillä hän pelkäsi koko laivan uponneen mereen. Mutta niin pahasti ei ollut kuitenkaan käynyt. Laivan kokki oli vahingossa pudottanut hopealusikan mereen pesuvedessä. Hauki oli nähnyt lusikan välkkyvän ja niellyt sen.

Lohi.

Sillä on pyrstössä niin iso voima, että se usein lähättäyy kolme kyynärää ylös vedestä. Koskeen rakennetaan sille pato lujista vaajoista. Uidessaan koskea ylöspäin pyrkii lohi siitä pienestä reijästä sisälle. Mutta kun ei pääse etemmä padossa, kääntyy se takaisin eikä osaakkaan enää tulla ulos reijästä. Niin saadaan usein Oulussa sadottain lohia päivässä. Lohia pyydetään verkoilla eli koukuilla. Ja vaikka se on niin väkevä, kuolee se kuitenkin kuonoon vähä lyötyä.

Muista kaloista.

Kala on tottunut meren pohjassa oleviin ruohoihin; sentähden ei se välttele kalamiehen verkkoa. Välistä tarttuu se siihen päästä, välistä evistä. Näin pyydetään silakoita rannoillamme alavilla verkoilla, joita kutsutaan potkuiksi ja lasketaan mereen mataloille yöksi. Niin pyydetään silliäkin. Paljo saadaan kaloja nuotalla, joka potketaan kierrokseen apajalle ja vedetään joka kerta maalle pitkillä köysillä. Kuninkaat ja rikkaat miehet elättävät kaloja lammikoissa. Siitä tiedetään haukien ja toutainten elävän kahden ja kolmen sadan vuoden vanhoiksi. Muutamilla naaraskaloilla on yhdeksään miljonaan mädin siemeniä sisässä. Se on niin paljo, että jos niitä luettaisiin yötä ja päivää, saisi niitä lukea monta viikkoa. Jos jokaisesta mätisiemenestä tulisi kala, olisivat kyllä kaikki vedet aivan täynnä kaloja. Mutta kaikkein suurimman osan kaloista syövät muut kalat eli ihmiset. Samoin käypi lukemattomille kalanpojille pieninä ollessa. Nyt ovat viisaat ihmiset oppineet kalan mädistä hautomaan poikia vedessä olevissa loodissa. Isommiksi tultua päästetään sikiöt mereen pyydettäviksi, kun ovat tulleet täysikasvuisiksi.

Kultakala lasipurkissa.

:Oi kaukainen vieras, miksikä sa
:Kiinn' annoit itsesi saavuttaa?
:Ja tähän purkkihin loistavaan
:Miks vaihdoit avaran meres pois,
:Mi ollut sulle tuttuna ois?
:Nyt myrskyn et pauhua kuulekaan;
:Täss' aalto ei koskaan vaahtona käy,
:Hai-kaloja tässä ei myöskään näy,
:Ei täss' ole pelkoa ensinkään.

:Et koskahan kärsi sä nälkääkään.
:Sill' leipää sulle mä murennan
:Ja kiinn' otan kärpäsen lihavan;
:Sä silloin uit veden pinnallen
:Ja hypäten kiinn' otat kärpäsen.
:Sun kullainen ruumiis lasini alta
:Niin usein näyttävi suuremmalta.
:Sä siinä voinet, kuin kuningas.
:Muistatko vielä sun kotias?

:Mut vankina olet sä kuitenkin,
:Ja vaikkapa kaikkia saisitkin,
:Sä turvasi, rauhasi, ravintois
:Vaihtaisit riemuten kotohois.
:Sä myrskyhyn menisit mieluisammin
:Ja hai-kalan saaliiks kernahammin,
:Kuin vankina olla täss' ainiaan
:Ja vapauttasi kaihota vaan.