Luonnon halu

Luonnon halu. Kirjoittanut Antti Puhakka

Niiden luonto reistaa

Niillen vaivoillen,

Kuin on ollut heistä

Ennen äidillen.

Heidän sydän kukkuu

Kullan kumppaliks,

Kuin on toinen luotu

Toisen toveriks.

Evasta jo lähti

Alku kullenkin,

Vaimoksi ku pantiin

Paratiisihin.

Eikä taida muuttuu

Enää milloinkaan,

Vaikka moni suuttuu

Miehen elämään.

Parahatkin rikkaat

Eivät tyydy tääll’

Olemahan yksin

Vaikka kieletään.

Koska luonto vaatii

Olemaan sen niin,

Totta myöskin kaikki

Tyytykäämme siin.

Kuin se hyvä mieli

Viepi miehillen,

Niin se liika kieli

Jääköön hulluillen.

Saara hyvin käyttii

Aprahamillen,

Hyvät tavat näytti

Aina miehelleen.

Sitä esi-merkkii

Nytkin täyttäkäät

Siveästi myöskin

Olla päättäkäät.

Ahasvierus, suuri,

Oli vihainen,

Kuin oli rotnink Vasti

Uppi-niskainen.

Kohta rotnink Vastin

Ajoi erillen,

Ester palkka-pii’an

Pani tilallen.

Hällen köyhä piika

Kelpais paremmin,

Kuin se kaunis rotnink,

Eripurainen.

Vaan jos vaimo ompi

Luotu heikoksi,

Niin on miesi vahva

Pantu turvaksi.

Kun on vaimo suotu

Miehen kumppaliks,

Eikö meidän täydy

Tulla ystäviks?

[[Antti Puhakka|A[ntti]. P[uhak]:ka.

Lähde: Sanan-Lennätin 22.10.1858.