Luonnon halu

Luonnon halu.

Kirjoittanut Antti Puhakka


Niiden luonto reistaa
Niillen vaivoillen,
Kuin on ollut heistä
Ennen äidillen.
Heidän sydän kukkuu
Kullan kumppaliks,
Kuin on toinen luotu
Toisen toveriks.
Evasta jo lähti
Alku kullenkin,
Vaimoksi ku pantiin
Paratiisihin.
Eikä taida muuttuu
Enää milloinkaan,
Vaikka moni suuttuu
Miehen elämään.
Parahatkin rikkaat
Eivät tyydy tääll’
Olemahan yksin
Vaikka kieletään.
Koska luonto vaatii
Olemaan sen niin,
Totta myöskin kaikki
Tyytykäämme siin.
Kuin se hyvä mieli
Viepi miehillen,
Niin se liika kieli
Jääköön hulluillen.
Saara hyvin käyttii
Aprahamillen,
Hyvät tavat näytti
Aina miehelleen.
Sitä esi-merkkii
Nytkin täyttäkäät
Siveästi myöskin
Olla päättäkäät.
Ahasvierus, suuri,
Oli vihainen,
Kuin oli rotnink Vasti
Uppi-niskainen.
Kohta rotnink Vastin
Ajoi erillen,
Ester palkka-pii’an
Pani tilallen.
Hällen köyhä piika
Kelpais paremmin,
Kuin se kaunis rotnink,
Eripurainen.
Vaan jos vaimo ompi
Luotu heikoksi,
Niin on miesi vahva
Pantu turvaksi.
Kun on vaimo suotu
Miehen kumppaliks,
Eikö meidän täydy
Tulla ystäviks?

[[Antti Puhakka|A[ntti]. P[uhak]:ka.


Lähde: Sanan-Lennätin 22.10.1858.