Luominen.

Kirjoittanut Paavo Poutiainen


Ol’ ennen ajan tämän alkamista
Vaan pimeys, yö synkkä valloillaan,
Ja kaos-luoman alku-aineksista
Ei ilmesty viel’ elon hiukekaan,
Ja syvyyksissä synkkyys vallitseepi,
Ja kaikkialla kuolo hallitseepi.
Hah! keskellä nyt kuolon hiljaisuutta
Jo kaikuu ääni Kaikkivaltiaan,
Se valon tuo, se luopi eloo uutta,
Tuoss’ synty-sanat taivahan ja maan,
Ja lähtein lemmen iki-lähtehestä
Lemp’-olennoita tuo ne tyhjyydestä.
Nyt ”tulkoon valkeus” ne sanat soivat
Luojamme suusta ensin, suistaen
Pimeyden usvat pojes, ja ne toivat
Jo näkyville maisen valkeuden,
Ja ijäisyyden yö nyt pakeneepi,
Ja ensimmäinen päivä valkeneepi.
Nyt valkeus ja henki, elon tuopa,
Jo alkaa tehdä vaikutuksiaan,
Ja Luojan mahti-sana, kaikki luopa,
Kaikk’ olevaiset käskee olemaan,
Luo taivaan äärettömän tähtinensä,
Maanpallon kasvineen ja karjoinensa.
Jo kukoistaapi kaikki loistossansa,
Ja elon hauskuus luodut riemuun saa
Ja ihminenkin luonnon kaiken kanssa
Nyt elämätä nauttii ihanaa,
Ja sieluns’, alkuansa Jumalasta,
Henk’-yhteyttä sen etsii autuasta. –
Myös hengen maailmassa vallitseepi
Yön pimeys ja kaos kauhea,
Se henki tuolla mikä hallitseepi
Tuo turmiota vaan ja tuhoa,
Kaikk’ kadonnut on elo kokonansa
Ja kuolo pitää kaikki saaliinansa.
Kun Herran sana joskus tuolla vielä
Nyt kaikuu, saa se ihmeen aikahan,
Se pimeyden, kuolon poistaa, siellä
Luo valkeuden, aina loistavan,
Ja hengen elämä siell’ ilmauupi,
Se uskon, rakkauden, rauhan tuopi.

P[aavo]. P[outiainen].


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.