Luokkaraja

Luokkaraja. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Olipa kerran rikas mies, mi loistavasti eli.

Hän pukeutui purppuraan, söi hyvin, herkutteli.

Ei koskaan elämisestään hänellä ollut huolta,

ei ollut koskaan kokenut elämän varjopuolta.

Elipä niihin aikoihin myös köyhä kerjäläinen,

mi rikkaan armopaloihin sai olla tyytyväinen.

Yöt, päivät häntä vaivasi niin paha paisetauti.

Sen arvaa, että sairas mies ei elämästä nauti.

Ei parantuneet paisehet, kun koirat niitä nuoli,

nää ystävänsä ainoat, – hän vaivoihinsa kuoli.

Vaan kuollessansa kauniiseen hän vaipui kuvitelmaan:

enkeli hänen sielunsa vie Aabrahamin helmaan.

Niin kuoli myöskin rikas mies, ja päättyi huvittelu.

Vaan kauhea on elämänsä viime kuvittelu:

ei enkelien seurahan hän pääse iloon taivaan,

vaan helteisehen helvettiin hän joutuu suureen vaivaan.

Ja tulisissa tuskissaan hän itseänsä vääntää.

”Armahda, isä Aabraham!” hän änkyttäen ääntää.

”Suo Latsaruksen vetehen vain sormenpäänsä kastaa

ja kostuttaa mun kieltäni.” Vaan Aabrahami vastaa:

”Poikani, muista, sinä sait sun elämässäs hyvää,

vaan köyhää kohtaan sääliä et tuntenut sä syvää.

Sä elit ylellisesti, sull’ oli paljon rahaa,

vaan Latsaruksen osana ol’ aina pelkkää pahaa.

Nyt vasta onni kohdannut on köyhää Latsarusta,

vaan hän ei sinun vaivoihis voi tuoda vaimennusta.

Ei täältä sinne tulla voi, ei sieltä pääse tänne;

niin suuri juopa eroittaa kuin ennen elämänne.”

– – – –

Nyt rikas rehkii rahoineen ja pahuudessaan paatuu,

vaan kerran tulee kumous ja rahavalta kaatuu.

Ja suoraa päätä helvettiin se kaikki ahneet ajaa,

näin poistaa köyhäin kurjuuden – ei poista luokkarajaa.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.