Lumous
Lumous. Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Oi kuulautta näiden kevätöiden,
- kun kaikki taivaan valo ikävöiden
- maan päällä viipyy, hennomatta pois,
- kun heleimmillään hymyy kevään multa,
- kun puistot hohtavat ja arkaa tulta
- säteilee ikkunat kuin lumotut ne ois.
- Ui punertuen pilvet meren yli,
- se syvään hengittää, niin kuultavana syli,
- se, kirkas, taivaan armautta juo.
- Hymyssä auerten en nähdä saata,
- mi vettä, valoa, mi taivasta tai maata.
- Jää pilvi rantaan, säde mullan luo,
- ja siipi kantaa aavain ääriin asti.
- Niin säde lienen, tuuli, lintunen –
- Mut kesken kirkkauden taivaisen
- maan kevään tuomet kukkii huumaavasti.
- Ma mitä lienen? Miksi tänne jäinkään?
- Min lumouksen silmissäsi näinkään?
- Mua mikä sitoo? Valo aaltoon vaipuu,
- yö kevään, nuoruus, rakkaus ja kaipuu –
- Mik’ on tää murhe, joka ahdistaa?
- Niin kaunis olet, taivas, kaunis, maa –
Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.