Lumohetkinä
Lumohetkinä. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Lumohetkinä kahden kun istutaan
- Minä katselen hiljaa sua.
- Näen kunnian kaartavan otsaasi
- Ja se tenhoo niin jalosti mua,
- Ja ma riemuitsen:
- Ylväs oot
- Sinä sieluni ainoinen!
- Sinun henkeäs hienoa kuvastaa
- Silmäs säihkyvä sinisyvyys,
- Jalo luonne se kirkasna kimmeltää,
- Jalo luonne ja syömmen hyvyys.
- Ja ma vaikenen,
- Pyhä on
- Silloin miel’ala sydämmen.
- Pyhä syttyvi välkkyvä aavistus,
- Luopi sieluhun kirkkaan valon.
- Miten suuri on hän, joka kaiken loi,
- Hyvän ihmisen loi ja jalon!
- Häntä aavistan,
- Kun ma nään
- Kasvos ilmehen kirkkahan.
- Lumohetkinä kahden kun istutaan,
- Minä katselen hiljaa sua,
- Näen valmihin ihmisen eessäni
- Ja se tenhoo niin jalosti mua.
- Ja ma riemuitsen:
- Ylväs oot
- Sinä sieluni ainoinen!
Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.