Luettuani »Säkenien» toisen parven

Luettuani »Säkenien» toisen parven.
(Montreux’issä Sveitsinmaalla).
Kirjoittanut Julius Krohn


Niin mä luulin, niin mä kuulin:
Kaikki kuoli jo käköset,
Laululintuset katosi
Suomen maasta surkeasta,
Pohjolan kolkoilta periltä:
Mitk’ on nälkä näännyttännä,
Mitkä kylmä kaatanunna,
Mitkä, muuttaen tapansa,
Havukoina harmajina
Toinen toista raadellunna.
Niin mä luulin, niin mä kuulin
Tulipa tänne pohjatuuli,
Tuuli tuttava läheni,
Se toi laulut tullessansa,
Saattoi siivillään runoset,
Takaa vuorten viserryksen,
Kauniin maastani kukunnan.
Siitä syämeni sykähti,
Rinta riemahti suruinen.
Jopa tunsin, jopa tiesin
Aamun alkaneen paremman,
Palannehen onnen päivän
Suomen synkille saloille,
Pohjan raukoille rajoille.
Taashan kaikuu, taashan raikkuu
Entiset ilokäkemme,
Muinahiset lempilinnut.
Västäräkkisen viserrys
Talvimyrskyn tauvottaapi;
Kuultua kevätkäköstä,
Jänkät jäykimmät sulavat.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.