Lokakuun 12 p:nä 1871 Jyväskylässä

Lokakuun 12 p:nä 1871 Jyväskylässä. Kirjoittanut Isa Asp

Uuden Suomettaren Toimitukselle.

Eilisenä päivänä Suomen koko kansa, etupäässä sen pääkaupunkilaiset, riemulla viettivät isänmaamme kansakoululaitoksen perustajan, Uno Cygnæuksen, 70 syntymäpäivää. Myös ylioppilaat kävivät raikkaalla laulullansa vanhusta tervehtimässä. Silloin muistui mieleeni, että sillä päivällä on toinenkin merkitys. Eilen. 9 vuotta takaperin, vihittiin Tammisaaren nais-seminari toimeensa kansamme välttämiseksi, sivistyttämiseksi. Vihkimyspäivä vietettiin silloin maamme vanhemmassa seminarissa Jyväskylässä juhlalla, jossa muun muassa luettiin intoa ja toimen rakkautta uhkuva runoelma, jonka oli tehnyt tuo pian sen jälkeen (12 p. marrask, 1872) poismennyt runoilija neiti Isa Asp. Näitten rivien kirjoittaja, joka pientä elämäkertaa varten on koonnut kaikki minkä on voinut saada hänen runoelmiansa y. m. kirjoitelmiansa, säilyttää myöskin tätä runoelmaa, jonka nyt rohkenee tarita Suomettaren lukijakunnalle. Puhukoot nuo värssyt, vaikka vaillinaisetkin, lukijoille yhden isänmaan parhaimpien tyttärien rikkaista tunteista, hänen hehkuvasta isänmaanrakkaudestaan, hänen palavasta työnhalustaan!

[Ossian] Ansas.

Lokakuun 12 p:nä 1871 Jyväskylässä.

Kallis päivä onni tämä

Armahalle Suomelle,

Kun nyt taasen heräjääpi

Uudet toivot hänelle.

Sivistyksen, valkeuden

Ovet toiset aukaistaan.

Senpätähden riemuäänet

Kaikuu yli Suomenmaan.

Tänne oomme kokoontuneet

Valmistumaan toimehen:

Kylvääksemme valon siemen

Suomen lasten sy’ämmehen.

Suloinen on tehtävämme,

Jos se oikein tehtänee.

Luoja taivaan kylvöllemme

Kasvun runsaan antanee.

Avara on Isänmaamme,

Laajat peltoalat siin’.

Kylvöö oottaa pellot, joita

Vuosisadat perkattiin.

Rientäkäämme neidot nuoret

Kuivamaan sen sarkoja,

Lemmellämme holhomahan

Noita taimi-parkoja!

Kiitos hälle, joka sääsi

Naisellekin oikeuden:

Kalliin isänmaansa eestä

Elää, kuolla myöskin hän!

Miks’ei hän sais yhtä hyvin

Isänmaata hyödyttää?

Oisko hänen Luoja luonut

Että mieltään tyydyttäis

Semmoisissa askareissa,

Joissa vuosisadat hän

Usein nähtiin kuolettavan

Suuret riennot syämmen?

Nyt on ajat muuttununna,

Hälläkin on arvonsa,

hyödyksi nyt Isänmaalle

Kayttää hänki voimansa.

Lemmellänsä kasvattaapi

Hän ne pienet taimet nyt.

Kerran kasvun kauniin saapi,

Kun on työnsä päättänyt.

Suomenlahden suulla myöskin

Tänään kokoontunehen

Tiedämme vihittäväksi

Samaan pyhään toimehen

Neitosia Isänmaamme,

Siskoja myös meillekin.

Sillä kumppania saamme

Toimehemme heistäkin.

Siskonamme tervehdimme

Samaan vaikutuksehen

Heitäki, ja sy’ämmestämme

Heille suomme siunauksen.

Eri kieli ompi meillä,

Vaan on samat pyrinnöt,

Sama maa ja sama kansa,

Samat työt ja elennöt.

Ne on siteet, jotka meitä

Toisihimme yhdistää, –

Levitköhön tiedon valo!

Isänmaamme eläköön!

Lähde: Uusi Suometar 13.10.1880.