Lohdutus talvipakkasessa

Lohdutus talvipakkasessa. (Kanava 1846.) Kirjoittanut Abraham Poppius

Suomen ukko hoi!

Mikä sinut toi

Tänne luoma-sijoiltas?

Vaimoko, vai kyy?

Vaiko oma syy:

Lienet petettynä himoiltas.

Luulit, minä saan,

Myöskin Suomen maan

Herkut mennä maistamaan;

Läksit tänne niin,

Juurruit maahan kiin,

Talven kanssa täällä taistamaan.

Saitkos herkut? Ei!

Vilu viljat vei;

Nälkä tulla käkesi.

Huolet päivät, yöt,

Leivän tähden työt

Väsyttivät, veivät väkesi.

Ah! jos muinoin ties

Suomen vanha mies,

Kuinka käski sotimaan;

Laittanutpa hän,

Ennen etelään

Olis itsellensä kotimaan.

Enkä minäkään,

Jos ma tiesin tään,

Olis täällä pysynyt.

Enpä täällä ois,

Oisin mennyt pois,

Tietäkään en olis kysynyt.

Matka lintu pien’

Olis tiennyt tien,

Kunne olis kuljettu;

Joss’ on sula maa

Eikä lunta sa’a,

Pakkanen on poijes suljettu.

Miekkoiset ne maat!

Viattomat, va’at

Kansat siellä, luullaksesi

Älä luule vaan,

Niin eip’ olekaan!

Kummat saisit siellä kuullakses.

Tuli auringon

Kuumentanut on

Myrkyt siellä kiehumaan.

Pedot julmat juur’,

Lohikäärme suur’,

Ovat sinne luodut liehumaan.

Vaimoväellä, Imu!

Mustaksi on suu

Tehty tervan kuonalla.

Meni sinne hiis!

Pysyn täällä siis,

Vaikka huonommalla muonalla.

Jos mä täällä vaan

Suomen vaimon saan,

Sepä tok’ on valkea!

Eikä musta niin

Kun on tytötkin

Maassa, joss’ ei ole talvea.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.