Linnut.

Kirjoittanut Erik Johan Stagnelius
Suomentanut Gustaf Gideon Forsman.


Satakieli.Muokkaa

Niittyjen orvokit kun lemuaa, kun nousevi hiljaa
   Kuu, puna kasvoillaan, helmasta lainehien,
Laulelemaan rupean jo, ja Cyprian kukkanen, lilja,
   Poskella taivahinen kyynele, laaksoissa on.
Vieras korvailee, uneten, mua varjossa tammen,
   Sulhoki lempeämmin muiskavi morsiantaan.

Huuhkaja.Muokkaa

Korvessa, raunioiden sekä hautojen päällä mä nostan
   Hirveän mylvinän, kun synkeä yö lähenee.
Peity pilvehen, Luna, ja sammu sa tuikkiva tähti!
   Hattarat itkeköhöt! Kuusissa vingu, sa myrsk’!
Tuonen ja haudan tuttava oon. Väristyksellä täyttää
   Lauluni hirmuinen yöllisen matkustajan.

Leivonen.Muokkaa

Ruusuilla, kullalla kun Koi kaunistaapi Olympon,
   Lentelen taivohon päin, laulaen riemuelen.
Liitelen miekkoinen ihanan sinitaivahan alla
   Päällite maan viherän, verhoileman kevähän.
Seeste ja myös vapaus mun rintani riemulla täyttää.
   Ei ole koskaan viel’ kieleni vaikeroinut.

Turturi-kyyhky.Muokkaa

Lehdossa mie kulutan ikäpäiväni myrttien kesken,
   Armastelen, kuherran, morsiantain hyväilen.
Autuuttain ylistän yhä äänellä änkyttävällä.
   Lempeni riemusta vaan, tuntehikas, runoan.
En kehumista ma kärkkinyt. Vaan sulokultani nokka,
   Hehkuva, vastatkoon laululle suukkosillaan.


Lähde: Forsman, Gustaf Gideon 1882: Pohjolan puolukoita: keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä, sepinnyt G. G. F. G. W. Edlund, Helsinki.