Linnunrata

Linnunrata. (Kirj. S. Topelius, suom. Tuokko.) Kirjoittanut Zacharias Topelius

Nyt lamppu sammutettiin, yö on kirkas, hiljainen,

Ja muistot nousevat nyt päivist’ ajan muinaisen,

Ilmassa tarinat nyt lentävät, kuin säkenet.

Ja surumielisiksi käyvät silloin sydämet.

Tähdistö kirkas linnunradalt’ tänne katsastaa

Hymyllä autuaalla, kuin ei maass’ ois kuolemaa.

Tajuutko kieltänsä? Mä muistan vielä tarinan,

Tahdotko kuulla tään nyt tähtein mulle kertoman.

Tähdessä kaukaisessa loistons’ iltaruskojen

Mies oli, auringossa toisess’ oli neitonen.

Mies Zulamith, mut neidoll’ oli nimi Salamin.

Ja toistaan lämpimästi lempivät he kumpikin.

Maass’ asuneet he ennen olivat ja lempineet,

Vaan synnin, kuolon kautta toisestaan pois joutuneet

He valkosiivet saivat sitte kuolorauhassaan,

Ja kauas eri tähtiin tuomittiin he toisistaan.

Mut tähtikartanoissaan toisiaan he muistivat,

Välillä tähtitarhat vaikk’ ol’ lukemattomat.

Välillä Salamin ja Zulamith’in avaruus

Ol’ ääretön, joss’ säihkyi Luojan luoma valkeus.

Eräänä iltan’ alkoi Zulamitti nyt kaipaissaan

Valosta tehdä siltaa maailmasta maailmaan;

Ja auringostaan silloin Salamikin tekemään

Rupesi siltaa, hänkin, pohjast’ aina etelään.

Tät’ tuhat vuotta tehden uskoin kaikki voittavin

Valmiiksi Linnunrata, tähtisilmä saatihin,

Jok’ korkean taivaskaaren kaiken sulkea sylihiin

Ja avaruuden ääret yhdistääpi toisihiin.

Peljästyin Jumalan luo lennähtivät kerubit

”Kas, Herra, mit’ on tehnyt Salami ja Zulamith!”

Hymyili armon Herra josta syntyi kirkastus:

”Ei revi maailmastain, mik’ on luonut rakkaus”.

Salami, Zulamith koht’ toistaan sillan tehtyään,

Syleilemähän juoksivat – ja heidän jäljessään

Täht’ taivahalla syttyi, kirkkaampi kuin tähti muu,

Tuhatta vuotta surtuan kuin sielu kirkastuu.

Ja kaikki, joill’ on rakkaus maass’ ollut hellä vaan,

Jotk’ kuolo, synti toisistaan sai sitte luopumaan,

Jos maailmoihin silta tehdä voimaa vaan heill’ on,

He voivat lempens’ saavuttaa ja saada sovinnon.

Lähde: Lappeenrannan Uutiset 18.1.1887.