Linnunrata.
(Kirj. S. Topelius, suom. Tuokko.)
Kirjoittanut Zacharias Topelius


Nyt lamppu sammutettiin, yö on kirkas, hiljainen,
Ja muistot nousevat nyt päivist’ ajan muinaisen,
Ilmassa tarinat nyt lentävät, kuin säkenet.
Ja surumielisiksi käyvät silloin sydämet.
Tähdistö kirkas linnunradalt’ tänne katsastaa
Hymyllä autuaalla, kuin ei maass’ ois kuolemaa.
Tajuutko kieltänsä? Mä muistan vielä tarinan,
Tahdotko kuulla tään nyt tähtein mulle kertoman.
Tähdessä kaukaisessa loistons’ iltaruskojen
Mies oli, auringossa toisess’ oli neitonen.
Mies Zulamith, mut neidoll’ oli nimi Salamin.
Ja toistaan lämpimästi lempivät he kumpikin.
Maass’ asuneet he ennen olivat ja lempineet,
Vaan synnin, kuolon kautta toisestaan pois joutuneet
He valkosiivet saivat sitte kuolorauhassaan,
Ja kauas eri tähtiin tuomittiin he toisistaan.
Mut tähtikartanoissaan toisiaan he muistivat,
Välillä tähtitarhat vaikk’ ol’ lukemattomat.
Välillä Salamin ja Zulamith’in avaruus
Ol’ ääretön, joss’ säihkyi Luojan luoma valkeus.
Eräänä iltan’ alkoi Zulamitti nyt kaipaissaan
Valosta tehdä siltaa maailmasta maailmaan;
Ja auringostaan silloin Salamikin tekemään
Rupesi siltaa, hänkin, pohjast’ aina etelään.
Tät’ tuhat vuotta tehden uskoin kaikki voittavin
Valmiiksi Linnunrata, tähtisilmä saatihin,
Jok’ korkean taivaskaaren kaiken sulkea sylihiin
Ja avaruuden ääret yhdistääpi toisihiin.
Peljästyin Jumalan luo lennähtivät kerubit
”Kas, Herra, mit’ on tehnyt Salami ja Zulamith!”
Hymyili armon Herra josta syntyi kirkastus:
”Ei revi maailmastain, mik’ on luonut rakkaus”.
Salami, Zulamith koht’ toistaan sillan tehtyään,
Syleilemähän juoksivat – ja heidän jäljessään
Täht’ taivahalla syttyi, kirkkaampi kuin tähti muu,
Tuhatta vuotta surtuan kuin sielu kirkastuu.
Ja kaikki, joill’ on rakkaus maass’ ollut hellä vaan,
Jotk’ kuolo, synti toisistaan sai sitte luopumaan,
Jos maailmoihin silta tehdä voimaa vaan heill’ on,
He voivat lempens’ saavuttaa ja saada sovinnon.


Lähde: Lappeenrannan Uutiset 18.1.1887.